kalabaliikkia

kalabaliikkia

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Lämmön maasta valon maahan - Oi juhannus ja juustokeitto

Izmirissä oli lämpöä ympäri vuorokauden ja täällä taas valoa on aamulla ja illalla ja siinä väleissä. Nyt on ollut niin pilvistä, että ihan keskellä yötä ei näe lukea sängyssä, mutta tässä viileydessäkin tuo valoisuus on NIIIN ihanaa <3 

Lähdin ennen juhannusta torstaina aikaisin aamusta kotoa. Ihan parashan on se fiilis, kun kello soi 3.20 ja tietää että matkaa on edessä. Lentokentällä odotellessa aurinko nousi tuttujen vuorien takaa ja tsemppaili mua matkaan. Perinteistä Starbucksia ei Adnan Menderesin kentältä löydy, mutta suunnistin johonkin aamupalaa lupailevaan paikkaan. Sandwicheja ja toasteja ei ollut jäljellä, mutta pizzaa oli monessa laadussa. Sitä tilatessani kuulutettiin jo lento, mutta koska lensin Sun Expressillä, jossa ruokaa ei ole, halusin jotain tilata. Sanoin turkiksi, että ihan mikä vaan pizza käy - kone lähtee pian ;) Tilauksen vastaanottanut mies sanoi pizzoja jakaneelle pojalle, että annapa tälle leidille (hanımefendi) vaikkapa juustopizza, mutta älä ota niitä kuumimpia, nyt ei ole aikaa jäähdytellä ruokaa :) Ihanaa, NIIN turkkilaista, eipä sitä tarvinnut multa kysellä, toimintaa vaan. Kyllä myyjä tietää, mitä asiakas tarvitsee. Tällä kertaa ainakin meni kyllä ihan nappiin, jokainen tietää miten kiehuvan kuuma juusto polttaa. Aamupalaksi siis vettä ja juustopizzaa. Ihan niin kiire ei olisi ollut, kone jouduttiin vaihtamaan ja uutta odotettiin vajava tunti. Joitain asia tuntui harmittavan enemmänkin, mua ei niinkään, vaikka aamu oli varhainen. Parempi tunti myöhemmin ehjällä koneella, kuin aikaisemmin niin-ja-näin-tyylisellä. Mikä kiire se on valmiissa maailmassa...


heippa vuoret ja auringonnousut

'
Taas selvisin tästä vaikeasta kohdasta sen suuremmitta ongelmitta, linkin takaa voi lukea siitä, kun ei mennyt niin putkeen ;) Samainen kummityttö E, isoveli S ja ihana äitinsä L tulivat kentälle vastaan kuin helmikuussakin. Aikaa ennen junaa ei ollut niin kovin paljoa, mutta ehdittiin Burger Kingiin kuitenkin syömään. Taas oli ulkosuomalainen huuli pyöreänä, kun kassalta ojennettiin jonkinlainen kaukosäätimen ja puhelimen sekoitus kalikka, joka kuulemma soi kun annokseni on valmis. En tajunnut mitään, mutta yritin käyttäytyä vakuuttavasti ja onneksi L oli asiantuntija ;) Tietysti annoin maksaessani pankkikortin myyjälle, enkä itse tajunnut laittaa sitä maksaessani siihen laitteeseen. Se on aina niiiiin hankalaa Suomessa, kun vuodesta 11kk ojentelen sitä myyjälle Turkissa. Hyvällä tuurilla loman viimeisellä viikolla tajuan toimia, kuten Suomessa pitää ;) Junan ikkunoista kurkkiessa vihreys, valoisuus ja hiljaisuus hämmensivät taas. Valkorunkoisia koivuja seurasivat soiset pätkät kuusineen ja valkoisine niittyvilloineen ja suopursuineen, sitten peltoaukea ja pari taloa :) Junamatkan päätteeksi äiti tuli hakemaan. Tutun kaupan kassalla oli ala-asteelta asti ollut kaverini ja auton mittari näytti +7. Olen päässyt perille Pohjolan kotiini <3

junan ikkunasta

plus seiska on enemmän kuin miinus seiska!

Tuttua oli myös se ruoka, jota iltapalaksi syötiin. Oi juustokeitto - punainen hera - juhannusjuusto - tuo herkkujen herkkku ja tuo hyvänmakuinen syy siihen, miksi Keski-Pohjanmaalaiset naiset ovat väsyneitä keskikesän juhlan koittaessa. Täältä löytyy ohje tuohon lapsuudestani asti tuttuun juhannus- ja juhlaruokaan. Muistan ihan lapsuudesta sen, kun isän tai äidin kanssa haettiin naapuritilalta maitoa isolla 20 litran valkoisella ämpärillä - aina sillä samalla. Silloin 80-luvulla vielä sai kävellä sisään naapurin navettaan katsomaan lehmiä ja sitä kuinka maito kulki katonrajassa putkissa kohti tankkia, josta emäntä laski ämpäriin maitoa. Aina pyydettiin 15 litraa, jotta ämpäri ei läikkyisi yli ja aina sitä sillä hinnalla sai sen 20 litraa ja meinasi läikkyä. Lasten tehtävä oli pitää ämpäriä pystyssä. Isä kantoi puita pirttiin ja naiset keitteli soppaa. Sitä keitetään noin 6-8 tuntia, eli siinä se päivä ja alkuyötäkin meni. Muistan sen makeanimelän tuoksun leijailleen koko talossa. Juhannuksen tuntu tuli siitä, puhtaasta talosta ja maljakkoihin haetuista niittykukista.

Tätä aikaavievää keittoa on juhannuksen lisäksi keitetty myös suuriin juhliin, kuten rippijuhliin, lakkiaisiin. Ennenvanhaan se on ollut myös pitoruoka, mutta sen pääasiallinen sesonki on kuitenkin juhannus. Juustokeittoa voi myös pakastaa ja muistan yhden Tapaninpäivän, jolloin suku oli meillä koolla. Kun ruoka oli syöty ja kukaan ei jaksanut enää lisää, toi äiti vähän epäröiden juustokeiton pöytään ja kysyi että kukaan ei varmaan tätäkään enää jaksa?! Tuskin äiti sai kulhon pöytään, kun setäni ja osa serkuista oli jonossa lautaset käsissä kuin kansakoulupojat. Kuulemma juustokeittoa aina jaksaa :) Ehkä tämä on vähän sellainen perinneruoka, että siihen pitää tottua lapsesta saakka. Äitini ei ole tältä alueelta kotoisin ja on kyllä tottunut. Hänen siskoistaan yksi sanoi, että ihan hyväähän se on, mutta pitäisi syödä silmät kiinni. Hassu väri tulee maidon sokerista, joka pitkään kiehuessaan muuttuu punertavaksi, josta nimitys punainen hera tuleekin.

kohti kotia

Oi <3

Yksi juhannusperinteistä on ollut juhannusajelu ja juustokeiton vieminen sedälle ja sedän perheeseen tuohon sadan kilometrin päähän. Nyt toteutimme myös tämän ja niin sain sukujuhannuksen. Ensimmäinen juhannus Suomessa sitten kesän 2013. Kylmä, mutta valoisa. Mölkkykisa tietysti otettiin pariinkin otteeseen ja ilokseni voin todeta olleeni voittajajoukkueessa kerran! Toinen kohokohta oli kun sedän vaimo heitti mölkyn kahden auton alta :o Naisenergiaa!! MatkaMartan mölkkyrakkaudesta voi lukea myös täältä. Saman suvun kanssa sitä nytkin pelattiin siis :)

ilta-aurinko mäntykankaalla

yksi tyylinäyte asiaankuuluvasti toppatakissa
aamuöinen taivas


Vähän olen jo ehtinyt kameran kanssa kuljeskella äidin pihapiirissä, jossa on ihana alkukesän vehreys, niistä sitten oma postaus myöhemmin.





tiistai 20. kesäkuuta 2017

Järisyttää ja keinuttaa.

Viikko sitten maanantaina olin ystävillä kylässä ja istuin siellä sängyllä jutellen heidän kanssaan. Yhtäkkiä tuli olo kuin istuisin vesisängyllä ja ihmettelin ääneen että onko tämä maanjäristys?? Muut seisoivat/istuivat, eivätkä heti tunteneet ja vakuuttelivat, ettei ole. Pian heidänkin mieli kääntyi ja totesimme, että on tämä kyllä. Minä en ollut koskaan tuntenut niin voimakasta ja pitkään kestänyttä järistystä, tätä edeltäneet olivat olleet vaan pieniä hetken tärähdyksiä. Pian myös muut totesivat, että tämä on pisin ja kovin myös heille. Olimme seitsemännessä kerroksessa, se toki lisäsi heilutusta. Uutisista myöhemmin katsoin, kestoaika oli noin 8-10 sekuntia ja joidenkin tietojen mukaan siinä oli kaksi ihan perättäistä, mene ja tiedä. Joka tapauksessa tuntui pitkältä, vaikkei toki niin kauhean pitkä aika ollutkaan. Kun loppui, mentiin kurkkimaan ikkunoista naapureiden reaktioita. Kaikki näytti normaalilta, joten jatkettiin myös elämää ja alettiin etsimään netistä tarkempia tietoja.

Se säikäytti kyllä, kun CNN Türkin uutisista tuli viesti, että Istanbulissa on ollut maanjäristys. Säikähdettiin siellä olevien ystävien puolesta, että jos onkin niin että siellä on ollut tosi iso järistys, joka tuntuu Izmirissä asti. Mutta pian selvisi, että siellä on tuntunut vähemmän kuin täällä ja että se on ollut Egeanmerellä lähellä Kreikan saaria ja voimakkuudeltaan 6.3.

uusi ihastukseni, turkkilainen kahvi myös kotona
teetä ja oliivitäytteistä açmaa

helteitä pakoon uimaan


Jälkijäristyksiä oli ehtinyt seuraavan 24 tunnin aikana tulla jo yli 200 ja sama tahti on jatkunut. Suurin osa ihan pieniä ja muutamia isompiakin, 3-4 Richterin asteen. En ole tänne saakka niistä yhtään edes tuntenut. Netissä kaikissa mahdollisissa uutisissa jokainen professori ja asiantuntija on nyt päättänyt päteä ja kertoa eri teorioita siitä, kuinka voi tulla vielä suurempia järistyksiä ja muuta sellaista. Onhan osa ainakin varmasti ihan totta ja toki voi tulla vaikka kuinka suuri järistys. Aina voi, kun kerran nuo mannerlaatat tuossa hengaa ja liikuskelee. Ja toki on hyvä varautua jne. Mutta sellaisenkin kehotuksen olen lukenut, että olisi hyvä vaihtoehto muuttaa telttoihin - oliskohan vähän yliampuva neuvo jo?

No, olin kuitenkin jo ajatellut ettei enää tule isoja jälkijäristyksiä, kunnes lauantai-iltana istuskelin lasitetulla parvekkeellani ja väsäsin sähköpostikorttia tädilleni Suomeen, jolla olisi 80-vuotispäivät, joihin en pääsisi. Yhtäkkiä alkoi laattalattia heilua jalkojen alla ja ehdin säikähtää, että tuleeko lasit niskaan. Mietin pitäisikö istua paikallaan vai mitä, mutta lasien pelossa lähdin kohti keittiön oviaukkoa, mutta sitten olikin järistys jo ohi. Olin niin kiitollinen, että sen ensimmäisen joka tuntui kunnolla, sain kokea ystävien luona ja nähdä kuinka rauhallisesti he toimivat ja että voi tuntua ihan kunnon tärinää ja silti talolle ei tapahdu mitään eikä astiat edes tipahtele pöydiltä. Heti, kun järisee, menee maanjäristyksiä näyttävät nettisivut tukkoon, joten hetki pitää infoa odotella, nyt tuli tieto että samalla alueella Egeanmeren pohjassa oli ollut 5.5 Richterin keinutukset.

basaarin ihania melonikasoja






Olen toki lukenut jotain infoa, että mitä pitää tehdä kuinkakin suuressa järistyksessä, mutta silti oli aika hämärä olo niistä ja osin toki edelleen. Se on ehkä yksi sellainen asia, mitä on hankala lukea pelkästään kirjoista ja koittaa yrittää ymmärtää. Mediassa kun usein myös näytetään vaan niitä järistyksiä, joista aiheutuu valtavia tuhoja ja tuhannet ihmiset kuolee ja on kodittomia. Nyt olen lakannut lukemasta kaikki mahdolliset uutiset ja olen rauhoittunut. Miten ja miksi pelätä etukäteen sellaista, mille ei kertakaikkiaan voi mitään. Vaikka seisoisin viikon päällään tai valvoisin yöt, ei maanjäristys tule sen todennäköisemmin tai epätodennäköisemmin. Alitajunta vaan käy vähän kierroksilla ja viime yönäkin säpsähdin pari kertaa hereille varmaan ohikulkevaan rekkaan ja mietin, että taasko järkkyy maa, mutta ei onneksi.

Sen verran olen varautunut, että on jonkun saamani vinkin tai ohjeen perusteella reppu, jossa on vaatekerta, passin kopio, vähän rahaa, viltti, vettä tms. Enemmän se ehkä on mielenrauhoittamiseksi, paljonko niistä sitten oikeasti olisi hyötyä, ehkä vähän, olettaen että sen saa siepattua mukaan. Oletteko te muut kokeneet millaisia maanjäristyksiä tai miten niihin varautuneet?

MatkaMartta siirtyy varhain torstaina Suomen peruskallioille ja pakoon myös tänne tulevia lähes 40 asteen helteitä :) Sieltä sitten palataan.



bougainvillea

ja parvekkeen pelakuu


tiistai 13. kesäkuuta 2017

Mikä maa mansikka?

Kumpi on parempi, Suomi vai Turkki? Kummasta tykkäät enemmän? Oletko asettunut jo tänne?
Mitenpä tuollaiseen nyt vastata. Voisiko olla luvallista tykätä molemmista. Tietysti Suomi on kotimaa, lapsuudesta asti tuttu. Jotain sellaista suomalaisuutta kai minussa on, joka pysyy. Sanontaa soveltaen... ihminen voi lähteä Suomesta, mutta Suomi ei ihmisestä... Eau De Colognen Johanna pohti näitä myös joku aika sitten käytyään Suomessa ja sain lisää intoa kirjoittaa tästä. Onhan tämä muutenkin sitä aikaa vuodesta, kun ulkosuomalaistet blogit täyttyy suomikaipuusta ja jos jonkinsortin suomi-pohdinnasta. Viikonloppuna siis vastailin taas näihin, kumpi on parempi - kysymyksiin.




kivien kolossa kasvava kaunis köynnös, mutta mikä?





Jostain syystä ennen on ollut se olo että pitää vastata kysymykseen jommalla kummalla, mutta nykyään lähinnä kertoilen molempien hyviä puolia ja koitan kuvailla sitä, kuinka onnellinen voin olla että on kaksi maata sydämessä. Ei siitä nyt ehkä kuitenkaan mihinkään pääse että Suomi on Suomi, kuitenkin se maa, jossa suuri osa ihmisistä puhuu sydämeni kieltä. Siellä on äiti ja isän hauta ja sinne ulkosuomalais-siskonikin vaeltaa kesäksi. Siellä on oikeaoppisen vaaleansininen taivas ja sen pilvilampaat ovat kyllä juuri niin ihanan pumpulisia palleroisia, että oijjoi. Koivumetsän humina lauantai-iltana, kun käy hakemassa saunavastan (ja ne hyttyset) ja se miten mäntymetsä tuoksuu ja ratisee kuumana kesäpäivänä, oijoji. Luonto kyllä liittyy kovasti mun parhaisiin suomi-juttuihin ja siihen kun yhdistetään lähisuku ja parhaat ystävät, niin siinä on aika hyvä paketti. Oi Suomeni!

Tietysti on myös niitä isompia Suomi-juttuja kuten ilmainen koulutus ja lähes ilmainen terveydenhoito jne, mutta jos ei niihin nyt mennä, niin kyllä se tuttu puhtauden, viileyden, suomen kielen, järjestelmällisyyden ja hiljaisuuden yhdistelmä on se, mitä mulle on Suomi. Onhan tietysti myös suurin osa muistoistani sieltä ja suomalainen kulttuuri, tavat ja luonteenpiirteet ovat minuun siirtyneet kiitos vanhempien, suvun, koulun jne. Se on sitten toisen tekstin arvoinen aihe, että näin vähän kauempaa katsottuna alkaa erottaa positiivisia ja ei niin positiivisia puolia.

Kirjoitan tätä parvekkeella kuunnellen sirkkojen siritystä, ilta on viilennyt lähemmäst kahtakymmentä astetta ja on jo melkein vilpoinen. Päivät on aktiiviselle elämälle vähän turhan lämpimiä nyt, mutta vielä pärjää sisällä, kun pitää ikkunat kiinni ja paksut verhot edessä. Tosin kyllä ulkonakin vielä pärjää. Ihoa hellivä aurinko on ihana, mutta aurinko täällä on kyllä myös välillä raa'an polttava. Mutta sen vastakohtana on ihanat illat, kun laskeva aurinko värjää taivaanrannan persikkaiseksi ja parvekkeen laatat tuntuu ihanan lämpimiltä paljailla varpailla. Kesä täällä on myös tuoreet hedelmät basaarilta. Meloneita koputtelevat mummot ( ja minäkin asiantuntevasti yritän), huumaavasti tuoksuvat persikat, vuorotellen kypsyvät mansikat, kirsikat ja viinirypäleet. Oi Turkkini!

varpaiden vilvottelua ja alkavat rusketusraidat


jalkapallo on pop

niin alkaa maa jo kuivua kesän edetessä 






lauantai 20. toukokuuta 2017

Lampaita laskemassa...

Öisin alkaa olla lämpöä jo sen verran, että minä öisin palelevakin olen jo nukkunut ikkuna raollaan, mutta lämpimän peiton alla (tänään tosin vaihdoin keskilämpöisestä ohuimpaan, saas nähdä). Katukissoihin ja -koiriin olen jo tottunut ja kukko kiekumisineen on tuttu myös. Tässä pari yötä sitten kuitenkin heräsin jo lapsuudesta tuttuun ääneen - bääää bäää, määäää :D Oli pimeää, niin en jaksanut lähteä turhaan ikkunaan katsomaan, mutta tuo on ääni, josta en vaan voi erehtyä.

Hauskaa oli, että uniseen mieleen tuli ekana ajatus, "Joo, nuo on varmasti karanneita lampaita, mutta minun EI tarvitse tehdä niiden eteen mitään." Minä olen lammastilallisen tytär ja edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeenkin ilmeisesti on olemassa valmius lähteä vaikka keskellä yötä paimentamaan karanneita määkijöitä. Kokemusta siltä saralta kyllä on kaikkina vuorokauden aikoina. Muistan kyllä sen tunteen, kun heräsi lampaiden ääneen. Yritti kuulostella onko se nk. normaalia satunnaista ääntelyä ja tuleeko se niin kaukaa että se osoittaisi kavereiden pysyneen pellolla. Usein oli näin, mutta usein niinkin että äänet vaan itsepintaisesti jatkui ja kuuluivat ihan liian läheltä. Sitten oli pakko nousta peiton alta ja hipsiä ikkunaan ja toivoa kovasti, ettei näkisi mitä näki. Piha täynnä ruskeita, valkoisia ja mustia kavereita kuka kaalimaassa, kuka porkkanapenkissä ja kuka kukkien keskellä prinsessana. Siinä ei sitten enää auttanut kuin lähteä katsomaan onko isä ja äiti jo heränneet ja hypätä saappaisiin kaveriksi mukaan. Muistan sen tunteen, kun aamuyön ilma tuntuu viileältä käsiin ja saappaista huolimatta aamukasteinen ruoho kastelee jalat. Uni pakenee silmistä ihan kätevästi siinä hommassa. Kun lampahaiset oli saatu paimennettua takaisin aidan oikealle puolelle, iskä kehotti muiden lähteä takaisin nukkumaan ja lähti itse etsimään ja korjaamaan aidan aukkopaikkaa.
oliivilehto

tästä tulee uusia oliiveita aamupaloille
Lammashan on siitä kätevä kaveri, että se menee usein aitaukseen takaisin siitä kohdasta, mistä on pois tullutkin, että usein ne itse paljastivat tekosensa ja näin auttoivat korjaajaa. Toki säikähtänyt lammas voi myös loikkia mistä vaan mihin vaan, eikä niiden kanssa nyt yhdellä säännöllä pärjää muutenkaan. Isä ja äiti oli ihmeen sinnikkäitä joka vuosi kasvattamaan kaalia, porkkanaa, mansikkaa, herneitä, papuja, perunaa ja monenlaisia kukkasia sekä myös heinää ja viljaa - ottaen huomioon kuinka monta kertaa lampaat haittasivat harrastusta tekemällä omavaltaisia retkiä ko. kasvimaille. Muistan eräänkin alkukesän illan, jolloin hyttyset tuntuivat täyttävän noin 90% hengitysilmasta ja kaalien itämisprosentti oli ollut hyvä (=niitä taimia oli paljon). Me teinit oltiin "reippaina" äidin ja isän kanssa kaivamassa kuoppia kaalintaimille (äidin itse kasvattamille), kantamassa vettä ja tunkemassa niitä taimiparkoja maahan samalla huitoen hyttysiä ja kuunnellen ininää. No, eihän se nyt oikeasti mikään iso projekti ollut, mutta teinit... Sitten kun kaalit olivat kasvaneet riittävästi, kävivät lampaat ne sieltä syömässä. Aina positiivinen isä käytti tästä nimitystä lammaskaali. Ei siis lampaanlihaa ja kaalta samassa padassa, vaan tässä versiossa kaali oli lampaan mahassa...Huoh ;)  Päätin, etten ikinä enää istuta kaalia enkä mitään muutakaan, mutta onneksi moneen kertaan sen päätöksen ehdin perua. Kukkaset kävi sääliksi myös. Kerran tultiin jostain yhden yön reissusta kotiin ja mietittiin oikein ääneen äidin kanssa, että miten meidän piha näyttää niin kummalliselta, kunnes tajuttiin että lampaat - ne vekkulit -olivat ottaneet hiukopalaksi kaikki kukat etupihalta.



Muistot lapsuudesta lampaiden kanssa eivät kyllä ole mitenkään huonoja, kyllä niitä karvakorvia on ollut myös ikävä. Pienet karitsat on niin suloisiakin. Olen itse ollut ihan pieni, kun ensimmäiset lampaat meidän tilalla syntyivät. Olen itse myös perheen esikoinen ja tarina kertoo (ihan pari kertaa kuultu) että olin saanut antaa nimet ensimmäisille kolmoskaritsoille. Luova olen ollut jo lapsesta saakka, vai mitäpä sanotte näistä: Pikku Paketti, Postimerkki ja Pantteri :D Ihan hauska sinänsä, että ne kai jostain virallisista papereistakin löytyy. 

Sen jälkeen ollaan siskon kanssa yhdessä nimetty lampaita. Monia ihania persoonia muistan edelleen. Valkoisen ja suht suoravillaisen Albatrossin, joka sai nimensä Juha Vainion ko. laulusta ;) Muuten lampaalla ja albatrossilla ei niin paljon yhteitä taida olla. Myös valkoisen johtajauuhen, Kaijan,  muistan. Kaija oli perso jyville ja lähti niiden perässä mihin vaan ja muut seurasivat Kaijaa. Ensimmäiset ruskeat lampaat olivat (ei meidän nimeäminä ) Makao ja O´boy silloisten kaakaomerkkien mukaan ostettiin Pelson lääninvankilasta, jonka lampolassa oltiin erikoistuttu ruskeisiin lampaisiin. Ruskean värin innoittamana meiltä on löytyneet mm. kaksoskaritsat Suku ja Laku ja toiset nimeltä Fazerina ja Geisha.

Suurista persoonoista kun puhutaan, niin ei voi unohtaa Kurkki-, Mikael- ja Petteri-pässejä. Kurkki sai nimensä tietysti siitä, kun se aina kurkki aitauksestaan, kun joku tuli navettaan. Siitä on kuviakin, kun ihan pieni MatkaMartta on "ratsastanut"Kurkilla <3 Mikael, tuo komeaääninen pässi oli oopperalaulaja Martti Talvelan lampolasta peräisin ja siellä saanut nimensä arkkienkeli Mikaelilta, joka oli yksi Talvelan kiitellyimpiä ja tunnetuimpia rooleja. Petteri taas oli meidän viimeinen pässi, lampaat laitettiin pois kun isä kuoli, ja niin rakas. Meille kaikille oli jotenkin sydämenasia, että sitä ei saa laittaa teuraaksi, vaikka se oli jo sen verran iäkäs, ettei siitä suuria rahasummia saisikaan. (Lammastaloudesta nyt ei muutenkaan saa isoja summia, onhan siitä käytetty määritelmää "luonnonmukainen tapa köyhtyä" ;) )

Löydettiin vanhukselle koti ja käytiin se sinne viemässä. Se lähti reippaasti juoksentelemaan laitumelle, me käytiin hoitamassa paperiasiat sisällä ja kun tultiin takaisin ulos, se tuli juosten meitä kohti, kun tunnisti äänet. Myönnän muutaman kyynelen vielä vuodattaneeni kun menin vielä rapsuttamaan ja halailemaan sitä. Sniif. 

viinirypäleterttu

kesän eka mehujää
Tänään olin vähän kävelyllä ja kohtasin varmaankin ne yölliset määkijät - tai ainakin niiden lajitoverit. Täällä lampaita näkyy kyllä paimenten kanssa aina silloin tällöin auton/junan/bussin ikkunasta, mutta ihan näin lähelle en ole ennen päässyt eikä paimentakaan näkynyt, mutta oli osalla pannat kaulassa, että kyllä ne jollekin kuuluivat, mutta olivat itsenäisesti sellaisella joutomaa-alueella lounaalla. Ne päästivät ihan lähelle kuvaamaan ja olivat hirmuisen suloisia mustine päineen ja läikkineen. Papanoita oli myös asiaankuuluvalla tavalla tiellä ja pellolla. :) 




Lampaat on ehdottomasti suosikkieläimiäni, ehkä pitää seuraavan kimmokkeen tai kuvien myötä palata vielä muistelemaan jotain niiden edesottamuksia - varoitan :)












maanantai 15. toukokuuta 2017

Kesän merkkejä


Suomessa on joku superkylmä - vain kerran vuosisadassa - ei tällaista usein ole, mutta taas on -kevät. 
Täällä oli kylmä talvi, lumikin tuli ja tälle alueelle tyypilliset - aurinkoiset jopa noin 20 asteen talvipäivät joulukuussakin jäivät välistä. Kevät kuitenkin alkoi hiippailla paikalle. Ensimmäiset puut alkoivat kukkia, ruoho vihertää ja illallakaan ei tarvinnut pipoa ja hanskoja. Sitä olisi voinut luulla että kesä tulisi Suomen tapaan pian niiden ensimmäisten kukkien myötä, mutta kyllä ei tullut.

Nyt sitten taas yhtäkkiä ilmat lämpeni, nyt päivisin on jo useana päivänä oltu varjossakin kolmenkympin tietämillä ja jopa yli. Egeanmeren alueen tapaan yöt ovat pysyneet suht viileinä, täällä on päivän ja yön välinen lämpötilaero usein aika iso. Päivät ovat lämpimämpiä kuin vaikka Istanbulissa, mutta yöt voivat olla samaa luokkaa. 




Vaikka täällä kesän ja talven välinen ero ei jollain tapaa ole niin radikaali kuin Suomessa, jossa kirjaimellisesti talven varta murtuu ja kevät puhkeaa kuin väkisten voimallaan esiin pimeän ja kylmän keskeltä. Täällä yksittäiset ruusut sinnittelevät pitkin talvea ja pimeyskään ei laskeudu koko maan ylle niin, että voi luulla auringon unohtaneen hommansa kokonaan. Suomen syksy melkein tuntuu pakottavan ihmiset kotisohvalle, keittämään teetä ja sytyttämään kynttilät ja tästä moodista vasta kevätaurinko alkaa houkutella pois. Lämpimät päivät ja yötön juhannus viimeistään huumaa toppatakin ja karvavuorikenkien sisältä kuoriutuneet pohjolan asukkaat. Puistot ja terassit täyttyvät, grillauskausi on koko kesän aktiivinen, koska eihän se aika ny niin pitkä ole :D

Kuten luontokin herää yhtäkkiä ja koko se kesän täyteys kukoistaa täysillä ne vähät kuukaudet. Kaikki muuttuu kuolleesta ja jäätyneestä hennon vihreän kautta syvään vihreään ja pian jo lakastuu. Samoin on ihmisten laita, kodin ja kaupan/työn/päiväkodin/koulun tms. väliä keinovalon loisteessa taapertava toppapukukansa muuttuu yhtä nopeasti iloisesti hymyileväksi kesämekko ja shortsi-kansaksi :D




Mutta kyllä täälläkin eroja huomaa. Tänään aamulla bussipysäkillä mietin, että tässä on yksi ero Suomeen nähden. Suomen lyhyessä kesässä auringonläiskät yleensä täyttyy ihmisistä. Täällä taas bussien odottajat ovat siirtyneet pysäkin reunoille puiden varjoon, sillä jo aamusta oltiin niin lähellä kolmeakymmentä, että lähes suoraan ylhäältä tulevan aurinko houkutteli hien pintaan jo ihan vaan seisoskeleville. Itse olen jättänyt jo sukat pääosin pois, enkä ole takkiakaan mukana kuljetellut. Paikallisilla on vielä joskus takkeja mukana ja illalla meren rannalla lenkkeilijöillä oli myös toppaliivin tyyppisiä asioita, tuulihan siellä vähän :D

Vesimyyjät ovat tulleet koloistaan ja kylmän vesipullon saa melkein joka kadunkulmasta max liiralla. Kukkamyyjiä on pitkin talvea, mutta näin kesän kynnyksellä, nekin ovat innostuneet. Kukkakauppojen edustat leviävät pidemmälle ja pidemmälle täynnä toinen toistansa ihanampia hortensioita, pelargonioita, mansikoita, basilikaa ja mitä lie ihanuuksia :) Näiden lisäksi on monenlaista "yksityisyrittäjää" katujen kulmissa kaupittelemassa erilaisia leikkokukkiakin. 





Ehkä yllättävin kesäasia oli kuitenkin illalla, kun kävelin pitkästä aikaa pitkin Izmirinlahden rantaa. Täällä on tehty sellainen ratkaisu, että ihan rannassa kulkee leveä kävely/pyöräily/lastenrattaiden työntely/rullaluistelu jne. tie ja rantakahvilat ovat vasta monikaistaisen vilkkaan rantatien toisella puolella. On se rantatie kyllä ihana, vaikka toisaalta voisi siinä ihan rannassa myös teellä tai päivällisellä istua ja löytyy niitä sellaisiakin ravintoloita eri paikoista kyllä. Mutta siis kävelin joitain kilometrejä sitä rannan kävelytietä ja tein havaintoja.

Turkkilaiset tuntuu usein olevan ainakin piknikeillä isoina ryhminä, suvuittain ja ystävien kesken varmaan lähinnä. Nyt tuossa rannasssa oli kuitenkin tosi paljon pariskuntia kahdestaan, isä-tytär-parivaljakkoja pyöräilemässä, kaksi vanhempaa rouvaa kävelyllä toisiaan tukien tai ystävät lenkillä tai kalastamassa. Paljon oli myös väkeä yksin, yksin nappikuulokkeet korvilla kävelemässä tai juoksemassa. Siellä oli paljonkin hmisiä penkeillä yksin istuskelemassa ja katsomassa merta ja auringonlaskua. Ihan tuli tuttu tunne. Tuota minäkin voisin tehdä, istua yksin katselemassa merelle. Ehkä se ei ole niin outoa tääläkään. Kesä on siis tuonut niin minut kuin muutkin kulkijat kaduille ja puistoihin porukoissa, kaksin ja yksin. Ihanat lämpimät illat, jotka ansaitsevat varmaan vielä joskus oman postauksensa :D










maanantai 8. toukokuuta 2017

Ruusumummuja.

Mummut, mummot, mummelit - yhtä ihania joka kulttuurissa. Oma mummu ja mummi tietysti ne ihan parhaat <3 <3 Jotain tosi viehättävää on kyllä Turkin ja Bulgarian mummuissa, joita usein näkee huivi päässä ja hame yllä.
Mummut löytävät paikkansa kassajonossa, ihmettelevät ostokset ja hinnat ja ottavat mukaan pohdintoihinsa vesimelonin kypsyydestä tai mansikoiden tuoreudesta tai kalleudesta. Mummun tuntomerkkeihin kuuluu siis se, että mielipiteitä ei pihtailla ja ääneen voi ajatella. Mummu voi nojailla kaupan tiskiin keräten voimia kotiinlähtöä  varten ja siinä sitten jutella kaikkien ohikulkevien kanssa :)


sunnuntain aamukahvi

koristeportulakka, kedi tirnağı (kissan kynsi) tai ipek çiçeği (silkkikukka)
 Turkki-mummoja tapaa myös busseissa ja minibusseissa. Siellä heidät voi tunnistaa erilaisista nyssäköistä ja pussukoista ja usein he liikkuvat myös pareittain tai pienissä ryhmissä ja joskus heitä voi nähdä yhdessä papan tai vaikka lapsenlapsen kanssa. Mummu nousee huokaillen minibussiin ja istahtaa penkkiin. Hän kaivelee jostain hameenhelman kätköistä pussukan, josta löytyy kolikot, jotka annetaan jollekin nuoremmalle, joka käy maksamassa. 

Bulgariassa minulla on jo tuttujakin mummoja, joita on aina yhtä ihana nähdä. Olin ystäväni kanssa lähdössä käymään isommassa kaupungissa asioilla ja samaan kyytiin oli tulossa kaksi aitoa mummoa, joista toinen oli ollut silmäleikkauksessa ja nyt olisi kontrolli ja toinen lähti tueksi ja turvaksi. Jos heidän nimensä kääntäisi suomeksi, niin kyseessä olisi kaksi Ruusua :) Minä istuin minibussi-tyyppisen auton etupenkillä ja Ruusut nousivat autoon tavoitteena takaosan penkeistä etummainen. Puheliaampi ja minulle tutumpi Ruusu tuli autoon ensin ja sisällä huomasi minut. Hän puhkesi heti iloiseen vuodatukseen, jonka pääsisältö oli kiittää Jumalaa, elämää ja kaikkea siitä että me näimme <3 Itse olin ajatellut (virhe) että tervehdin mummot poskisuukoin vasta sairaalan pihassa, sillä oli jo vähän kiire päästä matkaan. Ruusu ei lukenut ajatuksiani, vaan puheen soljuessa lähes tauotta, hän kumartui etupenkkien välistä kohti minua. Olin melko varma jo siinä vaiheessa, että normaalia poskisuukkotervehdystä tästä ei tulisi. Ei tullut ei. Poskisuukkoa ei tullut ollenkaan, mutta suukko kyllä - suoraan suulle :D Iloinen puhe tuskin siitä juuri katkesi, itse tosin mietin että tuleekohan sieltä kohta koko mummo pilkkuhameineen ja pinkkeine paitoineen syliin, mutta hellän napakasti työnsin mummoa taaksepäin ja siihenhän hän sitten tipahti istumaan ihan oikealle paikalle kaimansa viereen :) Ihan oma moka, eihän sitä voi tervehtimättä olla.

Ruusut ovat lähinaapureita ja leskirouvia. He ovat olleet jo miestensä eläessä hyviä ystäviä ja nyt kun molemmat ovat leskiä, he ovat toistensa apuna ja turvana kaikessa. Puheliaampi Ruusu-rouva selitti, että kun toisella on ruokaa, niin siitä syövät molemmat, rahaa lainataan sille, kuka sitä enemmän tarvitsee. Eihän se elämä helppoa siellä ole, ei etenkään talvikaudella, mutta toinen toistaan tukien siitä tulee ehkä vähän helpompaa. Molemmat rouvat keräävät kesäkaudella jotain viherkasveja tms. metsästä myyntiin - tarkempi lajimääritys jäi vähän vaillinaiseksi. Olivat sopineet jo, että ei-leikattu Ruusu poimii rehut maanrajasta, sillä toinen mummo ei saa silmän vuoksi kumartua. Suunnitelma selvänä odottivat kesän alkua. 



tuntemattomia kaunokaisia tienpientarreen kukkapenkistä

Kun olimme muut asiat hoitaneet ja hakeneet lisäväkeä kyytiin, haettiin mummot sairaalan pihalta. Siellä he istuivat kuin ruusut konsanaan nurmikolla. Vähän harmitti, että joutuivat odottamaan, mutta olivat kuitenkin ehtineet nähdä tuttuja ja tuntemattomia ja ehtineet keskustella jonkun lapsensa menettäneen äidin kanssa ja olleet hänen tukenaan. Kylmissään ja janoissaan olevat mummot ja koko autoväki hiljeni pian, kun tienvarsikioskista haettiin kaikille halukkaille kanadönerit :)

Tänään iltakävelyllä taas kohtasin paikallisen "ruusu-mummun". Löysin kaupungin ylläpitämän "urheilu-alueen" ihan kotini läheltä. Samassa  kyltissä lukee "hääsalonki", joten olin aina olettanut sen portin takana olevan vaan hääsalongin, mutta nyt sinne kääntyi niin monet äidit lastensa kanssa ja lenkkeilevän näköiset naiset, menin itsekin katsomaan. Siellä oli koripallokorit, pieni piknikalue, liikuntavälineitä ja toki ne hääsalongitkin :) Ei siellä kovin isoa ympyrää pystynyt kiertämään, mutta vähän kuitenkin ja etenkin turvallisesti. Ihailin ja valokuvasin polun ylle kaartuvaa ruusua. Seuraavalla kierroksella edelläni kulkenut mummo hävisi yhtäkkiä näköpiiristäni ja kun tulin lähemmäksi niin siellähän hän istui ruusun alla."Ihan täältä alta ja takaa vaan pari kukkaa otan"- supsutti mummu salaisuutensa. No, alhaalta ja takaa kyllä ottikin. Ihailtiin ruusuja ja illan kauneutta ja mummu sujautti ruusut villatakin alle. Mummo kehui minulle vielä asuinalueemme turvallisuutta ja ihanuutta, mutta ei kuulemma metsään kannata kuitenkaan yksin mennä, eihän sitä kaikista ihmisistä tiedä.

tuon alta löytyi mummo