kalabaliikkia

kalabaliikkia

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Turkkilaisten ruokien teon aloittelua...

Kun kävin viitenä päivänä viikossa aamuisin kielikoulussa, söin aina ulkona kielikoulun jälkeen ja illalla kotona korkeintaan salaattia. Oli juhlaa, jos joskus viikonloppuna tuli tehtyä kunnon lämmintä ruokaa itse. Tämähän on sellainen maa, että ruuan löytäminen kaupungilta ihan sopuhintaankaan ei ole hankalaa. Joskus voi tuntua että kaikkialla on ainoastaan erilaista kebapia tarjolla, mutta kyllä muutakin löytyy ja niissäkin on sentään vaihtoehtoja. Omia suosikkejani ehkä iskender tai muu kebab jossa on jugurttia sekä patlıcan kebabı, eli sellainen ruoka, jossa on vuorotellen munakoison paloja ja jauhelihapaloja. Nää on yleensä sellaisia ihan isoja annoksia, jotka voidaan tarjota esim. riisin ja/tai ranskalaisten kanssa. Ai niin, on se hyvin mausteinen urfa-kebabkin hyvä ;)

Katukioskeista saa sitten yleensä dürümiä tai/ja döneriä ja yleensä vielä myös kana- ja liha-vaihtiksina ja joskus myös köftellä - eli lihapullalla täytettynä. Döner on yleensä vähän niinkuin ranskanleivän puolikas, jonka välissä on lihaa, kanaa tai lihapullia ja esim. tomaattia, sipulia tms. Dürüm taas enemmän tortillan tapainen kääryle. Dönerissä on usein minun makuuni liikaa sitä leipää ja olen enemmän dürümin ystävä. 

Kebabille oikein toivottua, mutta kuitenkin turkkilaista lisää tuovat esim. kumpirit (täytetyt perunat) sekä monenlaiset ihanat kotiruuat (kasvis, kala ja liha) joita myydään lokantasi-ravintoloissa. Niissä usein on tarjolla monenlaisia ruokia ja niistä voi osoittamalla tai hienommin turkiksi pyytämällä, tilata haluamansa padan/kastikkeen/täytetyn kurpitsan/köften tms. haluamallaan lisäkkeellä riisi/bulgur/peruna/spaghetti tms. ja kylmätiskistä napata vielä salaatin, juoman ja vaikka jälkkärinkin. Ruoka on oman kokemukseni mukaan ollut hyvää, ihanan yksinkertaista ja edullista ja se on myös nopea ruokapaikka.

Nyt olen kuitenin aloitellut itse tekemään turkilaistakin ruokaa kotona, olen menossa noin kirjaimessa  A, jos alusta aloitetaan, eli vasta kokeiluasteella. Yksi ystävä opetti minua tekemään börekiä alkukesästä, en ole yksin vielä tehnyt. Ostin yufka-taikinaa sitä varten Suomeen mukaan, raportoin sitten miten kävi.

Nettiä selatessani löysin uuden kivan blogin ja sieltä tämän ruoka-ohjeen portulakkapaistokseen tai semizotu yemeğiin turkiksi. Sitähän piti heti päästä kokeilemaan, kun tätä uutta suosikkiani, semizotua kaapissa oli ja muitakin aineita. 

Tässäpä ohje, joka on siis täältä ulkosuomalaisen äidin blogista. Tämä ruoka on oivallinen hellepäiviin, sillä sen tekeminen on nopeaa, eikä ruoka ole kovin raskasta. Ainakaan minun ei ole näillä keleillä tehnyt mieli juurikaan liharuokia, joten siihenkin tämä on oikein soveltuvaa.

semizotu yemeği

1 kg portulakkaa eli yksi nippu (tai esimerkiksi pinaattia)
1 iso tomaatti
1 sipuli
2-3 pientä paprikaa tai tulista chiliä
2 rkl riisiä (tai bulguria)
1 rkl oliiviöljyä
n. 2dl vettä
2 tl aromisuolaa (minulla ei ollut, laitoin tavallista)

1. Portulakka huuhdellaan hyvin ja nypitään lehdet irti, voit halutessasi pilkkoa niitä. Portulakan sijaan voit käyttää hyvin pinaattia tai muuta lehtivihreää. Kuori tomaatti ja pilko pieniksi kuutioiksi, siivuta sipuli ja paprikat tai chilit.

2. Laita kaikki kasariin, lisää riiti, öljy, suola ja vesi ja laita pienelle lämmölle, sekoita kaikki sekaisin ja laita kansi päälle, anna hautua ja tarkista välillä ettei vesi ole päässyt loppumaan. Kesän tomaatit ovat Turkissa niin mehukkaita, ettei vettä tarvitse välttämättä ollenkaan, halutessasi ruuasta tomaattisempaa, voit laittaa siihen 2 tomaattia.

3. Hauduttele ruokaa noin 30 minuuttia, tarjoa heti jogurtin ja leivän kera.

portulakkanippu

portulakka, tomaatti, sipuli ja paprika pannulla

oman parvekkeen pieniä, mutta pippurisia paprikoita

ja tässä valmis ruoka jugurtin kera. oli kyllä tosi hyvää.
Nyt on tilanne se, että kameran muistikortti on hukkunut jonnekin tänne pakkaus- ja tuliaiskasojen keskelle, toivottavasti löytyy pian. Tilanne on myös se, että suomenloma on pian edessä ja samalla myös suomalaiset ruuat :) 

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Kielikouluaherrusta kuumassa kelissä.

Eipä ole tullut blogiakaan päivitettyä moneen päivään. On ollut kyllä niin perusarkea kuin vain voi olla. Kyllähän siitä olisi voinut tietysti kirjoittaa. Itse tykkään lukea toisten blogeista ihan peruselämästä myös ja arkeahan se elämä tosissaan melkein kokonaan on. 

ja onneksi ennen kielikoulua voi aina muuttaa arjen juhlaksi lauttamatkailulla :)
Eilisen lämpötilan piti olla 28 ja siltä se tuntuikin mielestäni, vaikka ilmankosteus oli 70% ja sinänsä tuntui pahemmalta. Tuli yllärinä että Euroopan puolella rannassa olikin +33, ehkä aurinko paistoi mittariin. Kysymys tuskin voi olla siitä, että olisin tottunut :)

Kylmä ei ollut kielikoulumatkalla.

Kerroin joku aika sitten, että tärkein osa arkeani on kielikoulu ja omien sekä toisten kukkien kasteleminen. Näistä arki onkin nyt kyllä koostunut. Kielikoulussa kaksi kuukautta kestänyt kurssi numero 3 on loppusuoralla. Koetta ei tässä kurssissa pitänyt olla, mutta eilen kuultiin että "epävirallinen" koe onkin ja ohjeena "valmistautukaa niin kuin kokeeseen." Just. Tälle nk. vapaapäivälle tulikin sitten lisäsisältöä, kai se kielioppisisältö pitää kahlata läpi.

Aivan uuden kielen kokopäivätoiminen opiskelu on kyllä sellaista hommaa, että siinä löytää itsestään ihan uusia tunteita ja puolia. En olisi arvannut, että voi jollain tunnilla turhautua näin paljon kun ei tajua jotain uutta opetettavaa asiaa tai tekee useamman tyhmän virheen peräkkäin. Kieltä opiskelemme kokonaan turkiksi. Ennen kieliopintoja tuntui ihan mahdottomalta ajatus että miten opettaja voisi käyttää ainoastaan turkkia, mutta nyt siihen tietysti on jo tottunut. Viime torstaina kielikoulun jälkeen vakuutuin, että en voi oppia koskaan tätä kieltä, mutta sittemmin olen jo päättänyt  oppia ja jatkaa puurtamista :)


Atatürkin muotokuva koristaa kaikkia luokkahuoneita
Jos kielen kanssa onnistuu vajoamaan syviinkin hetkellisiin alhoihin, niin vastaavasti on ihan huikeaa kun oppii jotain ja pärjää. Tässä yhtenä päivänä käytin taksia (kun en tarpeellisten IKEAostoksieni kanssa kyennyt tulemaan julkisilla) ja sitten juttelin tavan mukaan taksikuskin kanssa. Yksi pisimmistä keskusteluistani turkiksi. Useampi lause peräkkäin ja ymmärsinkin suurimman osan. Hän puhui rauhallisesti ja aiheet pysyivät tutuissa teemoissa. "Onko Suomessa kylmä?" "Mikä on Suomen väkiluku?" jne. Sitten yhdessä ihmeteltiin Suomen pienuutta ja üsküdarin kaupunginosan kauneutta :) Eilen myös onnistuin asioimaan kielikoulun opiskelijatoimistossa turkiksi, tosin pitää mennä vielä torstaina uudestaan, mutta olen jo tottunut että oikeastaan mikään asia ei tule kerralla valmiiksi. Täytyyhän se myöntää, että hyvältä tuntui kun sekä taksikuski että toimiston työntekijä sanoivat, että ihmeen hyvin puhun siihen nähden kuinka vähän aikaa olen ollut. Tiedän itse kyllä, että pitkältihän se oli kehumista ilman sen kummempaa tietoa asian oikeasta laidasta, mutta on se motivaation ja oppimisoptimismin kannalta hyvä saada kehujakin välillä :)

tällaiset lintuset näin kielikoulumatkalle

rakastan näitä kirppari tms. pöytiä täällä, ne on värikkäitä ja hauskasti esillä
Täällä ei ole ollut niin kuuma, kuin tähän aikaan vuodesta voisi olla, mutta kylmäkään ei ole. Viralliset säätiedotusten lämpötilat vaihtelee 10 päivän ennustuksessa siinä +27-31, toki auringossa tuulen suojassa tuolla lämpötilalla on jo kuuma. Oman lisänsä tuo myös suuri ilmankosteus. Lämpötila ei illaksi ja yöksi laske myöskään kovin paljon. Eilen kielikoulusta tullessa oli vielä 26. Tummat ja lämpimät kesäyöt on kyllä aika parhautta täällä, vaikka Suomen valoisia öitäkin kaipaan.



Kielikoulun käyminen käy kyllä ihan työstä ja ihan hyvältä tuntuu, että enää tämä viikko ja sitten pidän kielikoulusta vähän taukoa ja pidän kesälomaa. Viikon päästä tähän aikaan olen jo lentokoneessa matkalla Suomeen, huh huh. Äiti&sisko, ystävät&sukulaiset&kummilapset, valoisat kesäyöt&grillimakkara, maitorahka&raejuusto, jälkiuunipalat&ohrarieska, järvien uimavedet&sauna, homejuustot&savulohi here I come :D

Sitä ennen olisi tosiaan selätettävä tämä kielikoulun viimeinen viikkoa, hankittava vähän tuliaisia, laitettava kaikki ötököitä kiinnostava ruoka, kuten jauhot ja hiutaleet, pakastimeen ja pakattava kamat. Tuntuu hassulta, että olen ollut täällä jo 4,5 kuukautta. Ensimmäistä kertaa olen ollut näin pitkään ulkomailla ja poissa Suomesta yhteen putkeen. Kai tähän ulkosuomalais-elämään kuuluu mtös tämä kahden kotimaan välillä vaihtelu. Sitä pitää myös minun alkaa opetella. Pakata laukut ja lähteä, koittaa Suomessakin olla rauhassa ja samalla nähdä mahdollisimman montaa ihanaa ihmistä ja sitten palata takaisin tänne.

Kotia on määritelty esim. näin "Koti on siellä, missä sydämesi on." "Where ever I lay my hat, there is my home." Uusimman määrittelyn luin ulkosuomalaisten kuukausikirjeestä: "Home is where my wifi connects automatically." Tämä MatkaMartta on aina ollut aika kätevästi kotiutuva ja sopeutuvakin. Kun saan jotain omaa ympärilleni, mahdollisuuksien mukaan vaihdettua jotain oman värisiä tekstiilejä (ja siltä osin kun ei ole mahdollista, niin seeprakuvioiset sohvatkaan ei estä kotiutumista) niin kotiudun kyllä. Täll hetkellä kutsun ehkä noin kolmea paikkaa kodikseni, on koti Istanbulissa, ihan oma koti ja kotikoti <3 Sydän taitaa seilata enimmäkseen ensimmäisen ja viimeiseksi mainitun välissä, hattuja löytyy ainakin ekasta ja vikasta myös, mutta wifi löytyy vaan ensimmäisestä :) Kun wifi ja netti toimii, niin rakkaat ihmiset saa skypen kautta myös tänne Istanbulin kotiin.

Tottahan se on, että kun omia kaupunkeja, maita ja koteja on useampia, niin myös riski siihen kasvaa, että lähes aina on ikävä (enemmän tai vähemmän) johonkin suuntaan. Samanaikaisesti se on myös valtava rikkaus ja eikö ikäväkin ole merkki siitä, että on tärkeitä ihmisiä ja että on ihmisille tärkeä.

Näiden pohdintojen saattelemana lukemaan kokeeseen ja ehkä vähän pakkaamaankin, niin siirtymä kodista toiseen ensi viikolla olisi  sujuvampi. 



perjantai 18. heinäkuuta 2014

Lähibasaarin tunnelmaa ja herkkuja.

Alakerran kaupassa on hyvät hedelmä- ja vihannesvalikoimat ja ne on tuoreita, puhtaita jne. ja ihan kohtuuhintaisiakin, mutta silti on ihan parhautta päästä basaarille ostoksille. Enkä nyt siis tarkoita suurta basaaria, egyptiläistä basaaria enkä edes Kadiköyn suurta tiistaibasaaria, vaan kotikulmien maanantai-, torstai- ja perjantaibasaareita, jotka tiedän (voi niitä olla muitakin). Ne on oikeastaan sellaisia, että ne pitää vaan löytää.

En ollut aiemin käynyt torstaibasaarilla, mutta olin kuullut ystävältä, että missäpäin se on ja lähdin katselemaan. Aika päin näin ensimmäisen hyväksi havaitun vihjeen eli tädin vihanneskassin kanssa ja pian bongasin toisen. Menivät harmi kyllä vähän eri suuntiin. Näissä vihjetädeissä ja vihjemummoissa on se huono puoli että asuvat eri puolilla aluetta, eivätkä edes välttämättä (ihan minua hämätäkseen varmasti) mene suoraan kotiin basaarilta. Mutta sinne päin pitää pyrkiä, mistä suurin osa kassien kantajista tulee ja yleensä virta tihenee ja paljastaa niiden alkulähteen eli vihannes&hedelmäbasaarin.

Matkalla kuvailin vähän kotini lähialueita, jotka yleensä jäävät kuvaamatta, tässäkin nyt vaan ihan muutama kuva, kun persikoiden, viinirypäleiden, vihannesportulakan (semizotu) jne. kuvat silmissä selvittelin kassimummojen tulosuuntaa.

voi kuinka kauniita ikkunaristikot aina mun mielestä on - varsinkin nää valkoiset ja rautaiset

 Ja sitten silmäni näkivät ensimmäisen kerran välähdyksen telttakankaasta, joka on aina satavarma basaarin merkki. Asuinalueiden viikottaiset pienet basaarit pystytetään usein kaduille niin että päälle viritellään kangasta suojaksi ja kadun molemmin puolin pöytiä myyjille.
 Pelkkiä kassinkantajaihmisiä vielä varmempi merkki lähestyvästä basaarista on nainen tuollaisen vedettävän kärryn kanssa.Olen jo melko vakavasti harkinnut sellaisen ostamista ;)
 Basaareilla myydään paljon ihan tutun näköisiä kasviksia, mutta myös erinäköisiä versioita ja myös ihan meille tuntemattomia lajeja. Tästä nyt ainakin porkkanan tunnistaa huonommallakin tuntemuksella. Ylhäällä vasemmalla on vihannesportulakkaa (semizotu), jota mainostetaan tässä vielä tuoreeksi. Tästä ennen tuntemattomasta kasvista on tullut uusia suosikkejani, siitä saa valtavan ihanaa salaattia kun huuhtelee sen, riipii lehdet erilleen kulhoon ja sitten sekoittaa toisessa astiassa turkkijugurttia, valkosipulia ja suolaa ja toki voi laittaa sitten maun mukaan basilikaa, pippuria tms. ja heilauttaa kastikkeen vihannesportulakan lehtien päälle. Nam. Reseptistä on kiittäminen ystävääni, jonka perheen luona olen saanut salaattia maistaa.
Semizotun vieressä on pinaattia ja alapuolella paria vihannesta, joiden nimet ei selvinny mulle kokonaan, mutta tuo porkkanan vieressä on jonkun sortin kaali nimestä päätellen.

Ystäväämme semizotua löytyikin vähän joka tiskiltä, tästä sitä saisi liiralla nippu. Niiden vieressä kesäkurpitsaa myös liiran kilo ja sitten näyttäis olevan munakoisoa. Näitähän toki saa suomestakin ja sielläin käytetään, mutta varsinkin munakoisoa käytetään täällä paljon monenlaisissa ruuissa ja olen kyllä kovin tykästynyt siihen.

 Tässä taas mainostetaan makeita paprikoita. Beykoz on käsittääkseni paikan nimi ja mitenköhän tuo sade tähän sopii. Kahvia kun tilaa ja sanoo sade niin saa kahvinsa ilman sokeria ja maitoa, paljaaltaan, niinkuin pelkästään, aito, puhdas...sanoi sanakirja Ja alla olis sitten tarjolla varmaankin kesäkurpitsaa, mutta tuollaisessa hauskassa pallomuodossa.

näitä kavereita ei tarvinne esitellä
Tämä basaari on siis sellainen, jota todellakin paikalliset käyttävät vihannes- ja hedelmäostoksillaan. Kameraa mukana kuljettava vaalea ulkomaalainen sitten herätti kyllä huomiota ja kuvauspyyntöjä sateli, kaikki tuntuivat haluavan kuvaan ja minähän kuvailin. Yksi setä laittoi pussiin ostokseni lisäksi nipun kevätsipulia ilmaiseksi, ei huono :)

tästä lähtis (ja lähtikin) tuttuja herkkuja - pottua ja sipulia

tässä sitten miehillä olisi myynnissä ainakin persiljaa
 Tässä sitten olisikin vaikka mitä tarjolla, noissa punaisissa paljuissa ja pussissa miehen kädessä on ilmeisestikin artisokkaa, niin olen aina ajatellut ainakin. Lisäksi näyttäis löytyvän tilliä, persiljaa, retiisejä, salaattia, kevätsipulia, pinaattia ja punajuurta. Vaikka kielitaitoa voisi olla paljon enemmänkin, on kuitenkin kiva että jonkun sanan voi vaihtaa ja ainakin suunnilleen saa sitä mitä haluaakin. Basaareilla on myös kiva oma tunnelmansa. Usein miehet heittää läppää keskenään, huutelee ja nauraa toisilleen ja fiilis on katossa :)




Tämä oli ensimmäinen kerta tällä torstaibasaarilla ja se oli pienempi kun maanantain ja perjantain basaarit, mutta tämä on kaikkein lähimpänä kotoa, joten sieltä on näppärä täydentää vihannes- ja hedelmävarastonsa.



torstai 17. heinäkuuta 2014

Kınalıadan kirkkoja ja luostaria etsimässä.





Eilen tiistaina MatkaMartan retkipäivä suuntasi Kınalıadalle, yhdelle Marmaranmeren yhdeksästä prinssisaaresta. Saarista neljään pääsee julkisilla lautoilla helposti Euroopan puolelta Kabataşista tai Aasian Kadiköystä. Osa saarista on asumattomia ja ainakin yksi on yksityisomistuksessa. Heybeliada ja Büyükada ovat suurimmat, suosituimmat ja monen mielestä kauneimmat ja ehkä niissä on eniten myös tehtävää ja nähtävää. Suosittelen kyllä myös Kınalıadaa ja Burgazadaa, saarista kahta ei niin turistien suosimaa, pienempää ja karumpaa. Niissä on enemmän paikallisten kesäpaikkoja, eivätkä ole niin turistien kansoittamia, vaikka kyllä siellä varmasti etenkin viikonloppuna väkeä on. Olen käynyt nyt muilla, paitsi Heybeliadalla, mutta kaikki muutkin ansaitsevat lisäkäyntejä. Büyükadalla olin vaan aivan liian lyhyen aikaa. ja Burgazadalla kävin jo huhtikuussa, jolloin se ei ehkä ihan kesäterässä vielä ollut. 

Prinssisaarilla on pitkä historia. Ensimmäiset merkinnät saarista on jo ajalta 298 eKr. liittyen Aleksanteri Suuren valloituksiin. Bysantin aikaan ainakin Kınalıadalle, Büyükadalle ja Heybeliadalle rakennettiin luostarit noin 800-1000 luvuilla. Ne toimivat sitten prinssien ja muiden kuninkaallisten karkotuspaikkana ja Ottomaaniaikaan niitä käytettiin samaan tarkoitukseen, jos sulttaaneita oli tarpeen karkoittaa ja tuolloin ne saivat myös nykyään käytössä olevat nimensä. 

Kınalıada on saanut nimensä punertavanruskeasta maaperästään, josta ilmeisesti tulee mieleen henna, jota käytetään esim. hennatatuointeihin (Kınalı= hennattu ja ada=saari) Monet eri kansallisuudet ja uskonnotkin ovat löytäneet kotinsa saarilta, lähinnä kreikkalaiset, armenialaiset ja juutalaiset. Kınalıadalla on kreikkalaisten lisäksi ollut ja on edelleen paljon armenialaisortodokseja. Kirkot, joita lähdin tavoittelemaan olivat kreikkalaisortodoksikirkko ja armenialais gregoriaaninen kirkko sekä näiden lisäksi ortodoksiluostari.

Lähdin matkaan Kadiköystä, koska se on minua lähempänä. Prinssisaarille haluavien kannattaa olla min.30 min ennen laivan lähtöä jo jonossa, jos mielii hyvän paikan - sanotaan oppaissa. Itse olin paikalla hyvissä ajoin, mutta hyvät paikat olivat menneet jo Kabataşissa, mistä lautta lähtee ja pääsin sisäportaille istumaan. Eli, jos istumapaikka hyvältä näköalapaikalta on tärkeä, niin ehkä kannattaa hypätä kyytiin jo Kabatasista ja mennä sinnekin jo hyvissä ajoin. Aikataulut näkee täältä http://sehirhatlari.com.tr/uploads/pdf/Sehir_Hatlari_2014_Yaz_Tarifesi.pdf

Tällainen sydämeltään maalaiskylän tyttö nauttii saarten autottomuudesta ja rauhasta. Tänään sain myös pari kertaa kokea sen ihanan tunteen, etten nähnyt YHTÄÄN ihmistä, koko ajan kyllä jotain asumisen ääniä kuuli, mutta että samalla polulla ei ollut muita! Lähdin siis Kinaliadalle tarkoituksenani olla rauhassa, ehkä lukea kirjaa, tehdä ristikoita, kirjoittaa päiväkirjaa, olla rannallakin ja etsiä se luostari ja ne kaksi kristillistä kirkkoa sieltä. Aika paljon toiveita yhdelle päivää, eikö :)

Tästä se lähtee.
Simit-rinkeleitä myydään täällä vähän joka paikassa, myös lautoilla. Myyjät niitä sitten taitavasti kuljettelevat usein pitävät käsissään korkealla pään yläpuolella ja sitten niitä myydään myös kojuissa. Nämä olivat odottelemassa oven ulkopuolella varmaan prinssisaarten lautalle tulemista.
iloksi nälkäisille 
satamapoika odottamassa seuraavaa laivaa...

...jonka kiinnittämisessä auttaisi, ...
...että ihmiset pääsee turvallisesti laivaan.
Perille päästyäni ostin rannasta huivin, (koska huivi ja hattu olivat jääneet kotiin) persikoita ja vettä ja lähdin niiden tukemana etsimään kohteista ensimmäistä ja kauimpana satamasta sijaitsevaa luostaria. Karttani oli huo.. tai siis tarkoitan melko suurpiirteinen, niinpä päättelin että on käveltävä aina vain syvemmälle saareen ja mäkeä ylöspäin ja sitten ehkä vähän niinkuin länteen päin :) Silloin tällöin löysin aina jonkun kadunnimen joka täsmäsi karttaani. Mutta niin siinä sitten kävi, että kartasta ja erityisesti suuntavaiston puuttesta huolimatta vastaan tuli Manastir Caddesi ja itse luostari. Matka oli reipasta nousua ja ymmärsin taas miksi Jumala on luonut meille kulmakarvat :) No tietysti siksi, että ihan kaikki hiki ei valuisi suoraan silmiin :)
maisemat paranivat sitä mukaa, kun kipusin ylemmäksi
Päädyin pihalle, josta oli loistavat näkymät ja edessä näkyi aidattu luostari-alue. Vasta eilen kotona jälkikäteen luin, että luostari on auki vain perjantaisin. Siinä katselin sitä ulkopuolelta, kunnes pari vanhempaa miestä tuli kolmannen miehen saattelemina ulos portista. He kehottivat minua menemään sisälle, kerroin etten juuri puhu turkkia ja kun tämä mies ei puhunut englantia tms. oli tilanne taas sellainen että motivaatio turkin opiskelemiseen lisääntyy. Pian siihen tuli nuori nainen, jonka kanssa kommunikoimme turkki-enkuksi ja sain selville, että tosiaan kirkko on auki vaan perjantaisin tai lauantaisin, en muista kumman hän sanoi (mutta netin mukaan on tosiaan auki perjantaisin) ja sitä en voisi nyt nähdä. Kirkolla oli menossa lastenleiri ja iloisia ääniä ruokasalista kuuluikin. En päässyt nyt katselemaan sitä tarkemmin, mutta oli ilo että luostarirakennus on käytössä.
kivi tai olisiko pylvään jäännös portin pielestä

näkymä aidanraosta
pikaisesti otettu kuva sisäpihalta
Kiitin niin kohteliaasti, kun osasin ja poistuin yhden pikaräpsyn otettuani takaisin pihalle kuvaamaan tätä luostaria, jonka nimi englanniksi on Monastery of Transfiguration, mutta tunnetaan paikallisesti nimellä Hristo Monastri (Christ Monastery). Luostari on antanut nimensä myös sille kukkulalle, jolle se on rakennettu, sillä sitä kutsutaan nimellä Hristo Tepesi. Ajatellaan että hallitsija Leo V olisi ensimmäinen sinne haudattu hallitsija. Leo V on ollut karkotettuna saarella ja kuollut sinne. Monet tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että luostari  on rakennettu vähän myöhemmin hallitsija Romanus IV:lle.
Ottomaanien asetettua valtaan kirkko meinasi rapistua perustuksilleen, mutta vuonna 1722 ryhmä rikkaita kreikkalaisia liikemiehiä rahoittivat suuren remontin ja silloin myös rakennettiin luostariin uusi kirkko. Ikonostaasi (jota en siis päässyt näkemään) ovat kauniisti puukaiverruksin koristetut. Alkuperäisiä ikoneja säilytetään ortodoksipatriarkaatissa Istanbulissa, olen siellä kyllä käynyt mutta enpä hoksannut näitä ikoneita sieltä etsiä.







Harmi, että en päässyt näkemään luostaria ja kirkkoa parempiin, pitää kai tulla joku perjantai uudestaan. Nyt tietoa netistä etsiessäni tajusin myös, että kun olisi jatkanut luostarilta toiseen suuntaan olisi päätynyt mukavalle ja luonnonkauniille rannalle - pitää ottaa uudestaan.

Sitten suuntasin rantaan syömään jotain, kun matkalla en onnistunut löytämään niitä kahta kirkkoakaan. Rantaravintolan limonatan ja tonnikalaleivän jälkeen oli taas reippaus löytynyt ja lähdin itse piirtämäni ranta-alueen kartan turvin niitä etsimään. Tarvittiin vähän myös ystävällisiä vastaantulijoita ja niin löytyi ensin tämä kreikkalaisortodoksinen kirkko, joka on omistettu Jumalan Pyhän Aidin Syntymälle (the Birth of the All Holy Mother of God) ja se on rakennettu vuonna 1886. Pistäydyin sisään porteista, siellä oli teetä juomassa vanhempi herrasmies, joka ei paljon minua ja/tai heikkoa turkkiani noteerannut. Kirkon ovi oli lukossa, tuli ujous enkä edes kysynyt olisiko sinne mahdollista päästä.







vahtikoira

takaportti
Sitten etsimään toista kirkkoa, joka olisi granaattiomenankukkakadulla (Narçiçeğı Sokağı) sijaitseva armenialais gregoriaaninen kirkko. Se löytyikin pian, kun aloin hoksata katsella ylöspäin ristien näkemisen toivossa. Kirkon pihalta kuului lasten ääniä ja kirkkoa kiertämällä löytyikin riemunkiljahdusten lähteet, jotka juoksentelivat pallojen ja vesileikkien lumoissa pitkin kirkon pihaa. Tätejä istuskeli penkeillä ja tunnelma oli tuttu.

Tämä oli ensimmäinen näistä kirkoista, joihin pääsis sisälle, kurkistetaanpa vähän sisälle. Kirkossa ei ollut muita ja oli ihanan hiljaista ja rauhallista ja vähän viileämpääkin.


 Kirkon pihalla minulle tuli juttelemaan nuori nainen ja kertoi, että he pitävät armenialaisperheiden lapsille liikuntakerhoa näin kesäisin kirkon pihassa ja näin pyrkivät tekemään kirkkoa ja sen toimintaa lapsille ja perheille tutuksi. Ihana, kun pystyi englanniksi kyselemään vähän enemmän.



Ilta-aurinko värjäsi jo kaiken lämpimän keltaiseksi, kun olin kirkkojen löytämistavoitteeni saavuttanut. Lähdin käveleskelemään vielä saarella ja ihania kukkia, portteja ja kissoja tuli vastaan. Prinssisaaret ovat tosiaan autottomia ja tällä saarella ei ole hevosrattaitakaan ajeluttamassa ihmisiä, joten jyrkkiä katuja kävellään ylös ja alas. Paikalliset kuljettavat tavaraa joko tavallisten polkupyörien perässä tai erilaisten skootterityyppisten ajoneuvojen perässä.Kuljeskellessani löysin kivannäköisen rannan, mutta en sinne enää ehtinyt, seuraavalla kerralla sitten :) Päiväkirjan kirjoittaminen ja aivojumppa ristikoiden avulla jäi myös nyt väliin, mutta lauttamatkoilla sentään luin kirjaa:)


jyrkkiä katuja

tässä kärryssä mainostetaan ilmeisesti luomuna kananmunia, maitoa, hunajaa, voita ja ruusuhilloa

mummollakin oli Bougainvillea-kukka, mutta sen alla ei voinut seistä


ihanan rauhallista



ihana, isokukkainen puu, äidin diagnoosin mukaan se on Cistus



 Riittävästi kuljeskeltuani suuntasin takaisin lautalle. Tämä lautta menikin ainoastaan Euroopan puolelle, joten sinne sitten. Matkustamisen aikana oli aurinko tippunut jo horisontin taa maalaten  meren ja taivaan erikoisen kauniiksi.




 Kaikenkaikkiaan oli hyvä reissu. Monenlaista mukavaa ja mielenkiintoista näin ja moni jäi odottamaan seuraavaa reissua. Kaikilla ihmisillä tuntuu olevan mielipide siitä mikä on paras, kaunein tai muuten kivoin prinssisaarista. Suosittelen ottamaan selvää siitä, mikä on sinun lempisaaresi, sillä jo sen selvittäminen on melko ihanaa :)