No jo on aikoihin eletty.

Viime viikko on mennyt niin nopeasti, että kotona olen lähinnä käynyt nukkumassa ja sotkemassa. Väsymyksestä ja kodin ulkonäöstä voisi päätellä, että enemmän sotkemassa ja vähemmän nukkumassa :) Kameraa olen vähän ulkoiluttanut, joten kuvina erinäköistä kuvaa viikon varrelta.

Lippunauhaa Istiklalilta 

kastanjakojun antia

tällainenkin tuli vastaan pääkadulla

Viikko meni kielikoulussa ja monenmoisessa riennossa. Kaikki liikenevä aika menikin sitten kieliopin ja sanojen kertaukseen, sillä perjantaina oli koe. Nyt on kurssi numero kahdeksankin paketoitu - läpi meni. Ilo oli huomata, että koko luokka pääsi läpi. Sitä ryhmäytyy niin, että on huippua että kukaan ei joudu kertaamaan.

Otsikko viittaa kuitenkin siihen kokeeseen ja kertauskokeeseen, joten palataan torstaihin ja perjantaihin ja vielä keskiviikkoonkin, jolloin saimme läksyksi tehdä harjoituskokeen luetun tekstit sekä kirjoittaa aineen ja kuuntelu kuunneltiin sitten torstaina, opettaja tarkasti aineet ja tarkastettiin myös kotona tehdyt luetut.

päikkäreillä

välihuomio: Tykkään kielikoulustani ja pääsäänöisesti myös opettajista - tällä kurssilla on kaksi opettajaa, toinen tosi jees toisesta löytyy "ne huonotkin puolet".

kuivuu armaan hyvin auringossa, mutta en ymmärrä miten ne näitä ripustelee

Sunnuntai-lounas Midpointissa ja maisemaa terassilta

Mutta tämmöistä yleensä asioista melko vähän ärsyyntyvää MatkaMarttaakin on alkanut ärsyttää ja torstaina alkoi jo kunnolla nyppiä kielikoulukokeet. Millaisia teillä muilla on ympäri maailmaa ne olleet tai onko muita kommentteja? Olen aika vakuuttunut siitä, että olen omaksunut suurimman osan tämänkin kurssin kieliopista. Tietysti en osaa käyttää puheessa vielä kaikkea, tietysti teen virheitä ja tietysti sekoitan asioita keskenään, mutta kyllä mä oon oppinutkin, samoin uusia sanoja. Esimerkiksi luetun ymmärtämisessä saatan hyvin ymmärtää tekstin keskeisen sisällön, muutama sana tai jopa lause jää ehkä hämärämmäksi, mutta pääpointit on hallussa. Mutta sitten kysymyksiä katsoessa tulee olo että ei enää ymmärräkään. Tietysti en ole enää ihan alkeiskursseilla, joten haastetta saakin jo olla, mutta välillä todella mietin, että mitä ne kokeet, erityisesti kuullun ja luetun ymmärtäminen mittaavat ja toisaalta mitä niiden pitäisi mitata. Koko tekstin perussisällön ymmärtämistä ne eivät mittaa, mutta ehkä paremmin sitä että ymmärtääkö jokaisen sanan ja kieliopin - ei kai huono tavoite sekään. Silti joskus tuntuu, että eniten väliä on sillä sattuuko hoksaamaan mikä vaihtoehto on oikein, jos a&b&c&d tuntuvat kaikki hyviltä tai kun mikään ei ole ihan oikein. Annoin torstaina vähän kritiikkiä, kun mikään vaihtoehto ei ollut mielestäni ihan oikein ja perustelin sanomisiani. Opettaja vastasi: "No joo...ei ehkä tuokaan ihan oikein ole. Näissä pitää valita se, mikä on lähinnä oikein."

Voi apua. Sanoo suomalaisen koululaitoksen täsmällisyyden ja akateemisuuden sisäistänyt MatkaMartta. Miksi sitten ei voi olla yhtä vaihtoehtoa, joka olisi täsmälleen oikein, vaikka sitten sanamuodoilla tai vaikeilla sanoilla voisikin tehdä tehtävää vaikeammaksi, mutta kai äidinkielenään turkkia puhuvan mielestä jonkun vaihtoehdon pitäisi olla oikein eikä pelkästään melkein oikein. Argh!

No torstain kuuntelu oli sitten myös ihan oma lukunsa. Pari kohtaa oli melko ok, mutta yksi jo nauratti. Jäi parinkin kerran jälkeen epäselväksi kumpi siinä oli tärkeämpää a) yrittää kuunnella turkinkielistä tekstiä ja vastata siitä tehtyihin kysymyksiin vai b) kuunnella turkkilaista kansanmusiikkia, jota oli joka välissä. Viimeinen tehtävä vasta huvittava olikin, siinä ilmiselvästi kyseessä oli nopeuskilpailu. Teksti ei ollut kovin vaikea, mutta siellä oli varmaan noin 10 aukkotehtävää ja joka aukossa a-d vaihtoehdot, joista suurin osa oli keskenään aika samantyyppisiä, esim. eri kaupunkeja. Kaikki tuli niin vauhdilla, että vaikka olisi tajunnut mitä sanotaan ei ehtinyt merkkaamaan, kun seuraava jo tuli. Opettaja lähti käymään jossain, niin neuvokas kurssitoveri laittoi vähän extrakierroksia meille ja niinpä kuunneltiin kahden kerran sijaan neljä ;)

öisen sateen jälkeinen kaunis tulppaani

 Näiden kokemusten jälkeen vähän pelonsekaisin tuntein lähdin kohti perjantaita ja oikeaa koetta. Meidän kielikoulussa yleensä saa ennen tehtävää kysyä opettajalta sanoja, joita ei tiedä ja sitten hän päättää kertooko sen meille vai onko se sellainen, joka meidän pitäisi tietää. Meidän opettaja nyt kuitenkin sanoi, että ei kerro meille sanoja, koska se hänen mielestään laiskistuttaa opiskelijoita. Ehkä näinkin, mutta on sanoja, joita ei oikeasti olla kuultu aiemmin. Sen sijaan että sanoja olisi voinut kysyä, hän poistui välillä luokasta - mahdollisti lunttaamisen siis. Lunttaaminen ja sen mahdollistaminen on toinen - no jo on aikoihin eletty - fiiliksen aiheuttava juttu näissä kokeissa täällä. Mieleen on kyllä niin istutettu se, että lunttaamisessa ei oo mitään järkeä ja se on itseltä pois. Mutta perjantaina alkoi kyllä niin ärsyttää se, kuinka opettaja mahdollisti sen meille että minäkin jo vieruskaverin kanssa katsoin miten olimme kumpikin vastanneet, mutta en kuitenkaan sitten uskaltanut vaihtaa vastauksia, eikä hänkään vaihtanut.

pikkuhiljaa pikkuhiljaa - tulppaaniaika alkaa

No, niin tai näin. Luetun ymmärtämisessä kävi se perinteinen. Ymmärsin tekstejä kohtuullisesti, mutta vaihtoehdoista olisi käynyt monikin. Kuuntelu jatkoi vähän samaa rataa. Näiden jälkeen kahvitauolla oli rehellisesti olo, että en tiedä pääsenkö läpi vai en. Ainekirjoitukseen olen aina luottanut. Suomessakin kirjoitetaan aineita läpi kaikkien kouluvuosien, joten on tottunut siihen että jostain pitää vaan alkaa kirjoittamaan tuntui aihe täydellisen hyvältä tai ei. Valitsin aiheeksi yllätyksen, joka on minulle tehty ja kirjoitin yllätysläksiäisistäni, jotka ihanat ystävät Suomessa järjesti ennen tänne tuloa. Kiitos vielä ihanat <3

ei se ruusu näköjään kummoista kasvualustaa vaadi

 Kaiken tämän jälkeen sekavin tuntein ja vähän ärsyyntyneenä lähdettiin pienellä porukalla italialaiseen ravintolaan syömään. Lohisalaatti ja hauska seura vähän piristi. Kieltämättä myös se toi hyvän mielen, että pystyi käymään turkiksi ruokapöytäkeskustelua ja valittamaan kielikokeesta, lunttaamisesta jne. Toki keskustelukumppaneidenkaan äidinkieli ei ollut turkki, joten puhe hitaampaa ja lauserakenteet yksinkertaisempia, mutta silti. Kahden tunnin päästä kokeen loppumisesta tulosten piti olla taululla ja sinne menimme ja siellä se oli. LÄPI!!! Koko ryhmä läpi!!!

harvinainen näky etenkin Aasian puolella

kirkko

iirikset jo kukkii

tämmöinen prinsessa löytyi yhdellä reissulla, onnistuisinkohan sen uudelleen löytämään :)

Huhtikuussa ei ole kielikoulua, vähän vapaampaa elämää ja edessä pari reissua ja kylään tulevia kavereita.

Istanbul-ajatuksia sohvan pohjalta.

Eilen aamuna aamuaurinko herätteli uinuvaa Istanbulia ja lämmitteli sitä, mutta MatkaMarttaa se ei paljon nyt lämmittänyt tai ilahduttanut. Olin saanut jonkun - onneksi lievän - vatsataudin, joka piti mut eilen kotona sisätiloissa. Nyt tässä alkanee jo elämä voittaa ja kielikoulussakin olin.

Viikonlopussa en käynyt oikein missään enkä tehnyt enkä kuvannut mitään. Täällä sohvan pohjalla mietin kuitenkin Istanbuliani tulevien Suomi-ystävien kannalta. Saan pääsiäiseksi vieraat ja haluaisin esitellä Istanbulini heille niin, että se paljastaisi parhaita puoliaan heille. Miten lyhyessä ajassa voisin auttaa heidät näkemään suurkaupungin sykettä, mäkisten ja mutkaisten kujien värikkäitä taloja, Bosbor-maisemaa ja kulinaarisia herkkuja. Ei pelkästään tööttäileviä bussikuskeja ja kiireessä tönäisevää pukumiestä, vaan esitellä niitä mummoja jotka ovat aina neuvomassa, jos näyttää eksyneeltä, sen kaupankassan joka pakkaa kamat kassiin tai sen ravintolan tarjoilijan, joka näyttää kuinka Turkissa voidaan palvella.

Tässäpä keräilin vähän listaa, jota mielestäni olisi hyvä nähdä Istanbulissa, mitä haluaisin näyttää tänne tuleville.

HAGIA SOFIA

Vaikka kuinka mietin, niin en pääse eroon siitä ajatuksesta, että Hagia Sofia (Jumalallisen viisauden kirkko) on sellainen museo, joka ei turhaan keiku Istanbulin TOP-nähtävyyksien kärkilistoilla. Se on ollut aikoinaan kristillisen maailman pääkirkko ja aikanansa se on ollutkin varsinainen superteos, kun se edelleen nykyaikanakin vaikuttaa koollaan ja arkkitehtuurillaan, mm. kupolilla jossa on vaikutelma ettei se ole tuettu millään, vaan ikäänkuin roikkuisi ilmassa. Osmaanivalloittajien otettua vallan kaupungista, Hagia Sofia muutettiin lähes ensitöinä moskeijaksi ja sellaisena se palveli, kunnes Atatürk teki siitä museon. Hagia Sofia mykistää suurellaan ja ihmetyttää eri kerroksillaan, siellä näkyy Jeesus ja Neitsyt Maria-aiheiset mosaiikit ja yhtä aikaa muslimien rukoussuuntia osoittavat kyltit.

kattokupoli ja sitä vartioivat enkelit

taiteellisia pylväitä

pieniä on ihmiset yläkerrasta katsottuna

Nämä ristit on tuhottu siinä vaiheessa, kun kirkko muutettiin moskeijaksi

TOPKAPI

Venäjällä reissatessani olen käynyt palatseissa ja siellä on kultaa ja kimalletta tullut nähtyä. Sellaisia täälläkin on esimerkiksi Dolmabahcen palatsi ja sielläkin kannattaa käydä, mutta mielestäni vielä hienompi ja enenenkaikkea omaleimaisempi onkin Topkapın palatsi, jonne tekemästäni reissusta voi lukea täältä. Palatsi näkyy joka kerta lautalla Aasiasta Eurooppaan mennessä tai tarkemmin sanottuna palatsin puisto näkyy. Sen suuruuden tajuaa sieltä kaukaakin, mutta sitten portista sisään astuessa sen vasta tajuaakin. 

Tässä palatsissa - sen monissa rakennuksissa - ovat hallitsijat huikeine palvelijamäärineen asuneet noin 400 vuotta vuosina 1465-1865. Heti palatsialueelle tullessa oikealla puolella on palatsin keittiörakennukset, jotka olivat kovin mielenkiintoisia. Parasta antia on kuitenkin ehkä terassi mielettömän hienoine näköaloineen sekä haaremi, jonne kannattaa eri lippu lunastaa. Tällaista nähtävyyttä ei ihan heti tule toista  vastaan.

Portin torni

Maisemat on sulttaaneilla olleet ykköluokkaa

Haaremin

 Voi näitä laattoja, ne on niin kovin kauniita

Mitähän tällä hyllyllä on pidetty

CHORA KIRKKO

Chora kirkossa on Hagia Sofiaa hienommat ja paremmin säilyneet mosaiikit, mutta kirkkona kooltaan pienempi ja vaatimattomampi ja lisäksi nyt remontissakin. Suosittelen kuitenkin sitä ainakin historiasta, kirkoista ja mosaiikeista pitävälle. Tykkäsin itse kyllä kovasti, kun nyt lopulta pääsin käymään. Jo menomatka kirkolle on houkutteleva, ainakin kun sne tekee lautalla ja loppumatkan Lonely Planetin ohjeiden mukaan kauniita pikkukujia pitkin vanhaa muuria seuraillen. 

KUJAT JA KAHVILAT

Jotenkin aina toivon, että jokaisen vieraan kanssa ehdittäis poiketa johonkin kujalle, pois isoimmilta teiltä. Sinne missä pyykit kuivuu parvekkeen ulkopuolella naruilla, kujalla paappa kauppaa hedelmiä kärryltä tai toinen simitiä (sesamrinkilä) kojustaan, toinen parveke on täynnä kukkivia pelargonioita ja pihakivellä nukkuu raidallinen kissa :) Kujakävelyllä kuuluu myös hieman joutua kävelemään tiukkaa ylämäkeä, mutta siellä voi myös ihailla erivärisiä taloja ja suloisia ikkunaristikoita ja pysähtyä sitten jäätelölle, teelle, kahville tai vaikka dönerille nälästä, vuodenajasta ja lämpötilasta riippuen - tai toki voi myös mennä mammojen kans kangasostoksille.

Tämä kahvila on kyllä Pierre Lotista

BÜYÜK ÇAMLICA

Tämä on se paikka, jossa minä olen Istanbuliin ihastunut ja mikäli on ystäviä uskominen, niin saman vaikutuksen tämä "Suuri mäntykukkula" on tehnyt heihinkin, kun olen uskollisesti lähes kaikkia siellä käyttänyt. Çamlica on siis kukkula, joka sijaitsee Aasian puolella. Sinne kannattaa suunnata pikkuisen ennen auringonlaskua niin että ehtii vielä hyvin valoisalla kierrellä pikkuisen ja sitten hakea teetä/kahvia ja iltapalaksi esimerkiksi kumpir (täytetty peruna) tai gözleme (paikallinen lätty joko juusto tai perunatäytteellä) ja mennä tietysti istumaan lähelle laitaa, että pystyy auringonlaskua sieltä ihailemaan. Auringonlaskun lisäksi myös siltojen, talojen ja lyhtyjen syttyvät valot näyttävät superkauniilta. Kukkula on myös niin korkealla, että sieltä näkee hyvin Bosporin salmen, Marmaran meren alkua ja molemmat sillat. Istanbulin valtavuutta voi sieltä lintuperspektiivistä vähän koittaa hahmottaa. 

 joulukuinen talo

päivämaisemaa

 Nämä tasanteet ovat yleensä melko täynnä toisiaan kuvaavia kaveriporukoita ja pariskuntia

 sulattaisiko tämä auringonlasku sinun sydämesi Istanbulille?

Entäs sama maisema hetkeä myöhemmin?

BOSPOR

Pakko se nyt on vielä mainita, että Bosporin haluan esitellä myös aivan jokaiselle vieraalle. Voidaan yhdessä tervehtiä ehkä jonain aamuna jo aamu-Bosporia teemukin ja simit-rinkilän kanssa, lautan kannelta voi hakea vilvoitusta pahimpaan helteeseen tai kylmää uhmaten voi myös kiivetä kannelle teelasin kanssa. Sitten voitaisiin kävellä Galatansiltaa pitkin ja katsella kalastajia tai muuten vaan käveleskellä pitkin Bosporin rantaa ja pysähtyä rantakahvilaan istumaankin. Illalla tietysti sitten Pierre Lotin kahvilaan Camlicalle tai johonkin maisemaravintolaan katselemaan kuinka laskeva aurinko värjää Istanbulin ehdottoman kuningattaren pinnan :)

Bospor voi yllättää myös tällaisilla lyhtymahdollisuuksilla

 Bosporini, olet kaunis myös kun päivä on harmaa

...mutta voi kuinka auringonlasku pukeekaan sinua

Auringonlaskua Pierre Lotilta kultaiselle sarvelle, laskettankoon se nyt samaan kategoriaan kuuluvaksi Bosporin kanssa

Paljon muutakin ihanaa tietysti täällä on, mutta tässä nyt tämmöinen huhtikuun vieraitani ajatellen tehty postaus Istanbulin helmistä. Tulkaa tutustumaan ja kysykää vinkkejä, mietitään :D

Kulttuurieroja.

Satuin aamulla vilkaisemaan säätiedotusta ja tänne Aasian puolelle oli merkattu +2 ja tuntuu kuin -1, siis aaapua :) Lisäsin extraneuletakkia takin alle ja varauduin mielessäni kylmään aamuun, mutta silti vähän järkytyin kun lunta sateli. Enemmän kuitenkin räntää, suli heti maahan osuessaan, mutta L niinkuin lunta se kuitenkin oli.

Kielikouluun päästyäni kaverit muistutti, että tänään on kielikoulun retki Bosbor-risteily. En ollut ajatellut sinne meneväni, mutta minuthan on helppo tällaiseen houkutella ja kamerakin oli mukana, niin mikäs siinä. Siinä tuntien kuluessa aurinkokin alkoi näyttäytyä, niin uskaltauduin lähtemään. Meidän luokasta kanssania lähti vain venäläinen kurssikaverini J, hänen kanssaan on mukava hengailla, joten oli kivempi lähteä kun ei ihan yksin tarvinnut.

houkuttelevan näköistä kylänraittia - Istanbulin suurkaupunkia tämäkin

Bosborin lintuja ja silta

Siitä se kulttuurioppitunti sitten lähtikin. Meille oli kerrottu, että rahaa menee 14,5 TL ja että matkan kohde on Bosbor-risteily ja lähtö klo 13 kielikoulun edestä. Oppitunnitkin loppui klo 13, joten vähän kyllä arvelin että ihan 13 tasan ei vielä lähtölaukaus kaikuisi. Siinä pihalla ehti hetken vielä kylmyyttä lisätä ja seisoskella. Sitten yhtäkkiä yksi opettajista nosti käden ylös ja sanoi että nyt mennään. Kukaan ei sanonut, mihin ensin mennään, entä sitten, kauanko siellä ollaan, milloin ja millä tullaan pois jne. Ajattelin ottaa "seuraa johtajaa" leikin tyylisen asenteen ja luottaa, että kovin huonoja asioita opettajat eivät voisi meille tehdä.

Marssimme peräkanaa mm. halki Taksimin aukion. Olimme jonon loppupäässä ja aika lähellä oli, että iltapäivämme saa uuden suunnan, kun tajusimme seuraavamme väärää porukkaa :) Onneksi viime metreillä ennen metrotunneliin laskeutumista näimme muiden menevän kohti bussipysäkkiä ja vaihdettiin vähän kurssia ja päädyttiin myös sinne. Ehkä joku lippu, naru tai edes tieto mihin oltiin menossa olisi voinut auttaa, mutta hyvin kävi. Väittäisin, että Suomessa olisi hieman eri tavalla toimittu, vaikka kyseessä olikin aikuiset ihmiset, ei esikouluryhmä.

pitkästä aikaa ihana valoilmiö nimeltä kevätaurinko

Bussiin hypättiin ja Ortaköyn pysäkillä väki alkoi nousta pois bussista, mukaan vaan. Siitä sitten marssittiin kohti rantaa ja mentiinkin ensin ravintolaan syömään, mikä oli ihan hyvä ajatus. Ortaköy on kuuluisa kumpireistaan, eli uunissa paistetuista suurista perunoista, joihin voi valita eri täytteitä.
Suurin osa pöydästämme oli syönyt, kun meidän päädyssä pöytää ei ihmisillä vielä ollut edes perunoita ja väki yhtäkkiä nousi pöydästä. Ensin tietysti ärsytti, varsinkin kun infoa ei ollut siitä mikä tuleman pitää. Ärsytys väheni, kun kerrottiin että nyt juuri tulleet perunat pakettiin ja menoksi, koska lautta lähtee. Perunapaketit käsissä hipsittiin reippaasti lauttaan ja yläkannelle kivuttuamme aurinko paistoi ja Bosporhan tunnetusti hukuttaa harmituksia turkoosina kimaltavaan pintaansa :)

Take-awayksi muuttunutta perunaa hyvissä maisemissa

sillan alla

Oli hauska retkeillä ja katsella maisemia ja ottaa rauhassa kuvia. Reissuseurahan oli kunnon kielikoulumaiseen tapaan kansainvälinen, samoille penkeille ja kahvipöytään osui venäläinen, pari ukrainalaista ja yksi egyptiläinen turkinkielen opiskelija. Satuttiin olemaan pisimällä opinnoissa, huomasi että piti miettiä yksinkertaisempia ilmaisuja, eikä niinkään koittaa käyttää uusinta kielioppia. Tätä en nyt sano mitenkään itseäni tai kielitaitoani kehuakseni. Useinkaan en siitä paljon kehuttavaa löydä, mutta onhan se ilo huomata että kahdeksannella kurssilla osaa enemmän kuin toisella tai kolmannella.

Vaikka kuinka hauska oli kuvata, ainoastaan muutama plusaste ja navakka tuuli kylmensi sormet ja tunki takin läpi. Cappucino lämmitti jo ajatuksena ja vielä enemmän kupissa. Juteltiin Venäjän ja Suomen ja Turkin eroista esim. sen suhteen, kuinka asioita organisoidaan tai ei organisoida. Päädyttiin siihen, että Suomi ja Turkki ovat tämän jatkumon eri päissä ja Venäjä jossain siinä välissä. Vaikka tuolla välillä olikin olo, että kiva olisi tietää mitä tapahtuu, niin toisaalta ei se kovasti ja koko aikaa häirinnyt. En tiedä paljonko sitä on jo voinut vuodessa oppia ja toisaalta en ole ehkä luonteeltanikaan semmoinen, että ihan joka yksityiskohta pitäisi tietää kun nyt kuitenkin pystyi luottamaan, ettei mitään ihan tyhmää meidän päämme menoksi suunniteltaisi. Lähinnä se ihmetytti.

Tänä aamuna mietin tätä jo, kun minibussi pysähtyi rannassa lähes keskelle liikennettä, jossa meidän oli tarkoitus hypätä pois ja toisia autoja, takseja, minibusseja ja ihmisiä väistellen löytää tie itse kunkin haluamaan suuntaan. Näillä minibusseilla ei koskaan olekaan reittejä, joten on normaalia että pysähtyvät mihin sattuu, mutta välillä ne aamupysähdykset on aika hurjia, kun ranta on niin täynnä. Toisaalta taas samaa ominaisuutta kiittelee, kun kyytiinkin pääsee nousemaan mistä vaan.

Monesti kyllä oon tuumannut sitäkin, että t o i s a a l t a eipä se nyt aina niin huono asia ole, että eletään vähän rennommin ja ei aina tarvi ihan sillain joka piirron mukaan mennä. Jos bussi liikkuu, niin siihen vielä saattaa ehtiä, jos kuski vain huomaa. Hän pysäyttää uudestaan ja sekaan vaan. Sekaanhan sitä yleensä joutuu menemään, kun bussit on niin täynnä. Olisihan se kiva aina päästä istumaan, mutta mikähän määrä busseja tarvittaisiin jos ne kulkisivat niin vajaina että vaan istumapaikat olisi täytetty. Käytännöllinen on myös tapa luottaa kanssakulkijaan ja kertoa edessä olevalle määränpäänsä ja antaa rahat tälle käteen, hän sitten huolehtii rahan ja päämäärän kertomisen joko kuljettajalle tai jos ei itse vielä yllä, niin eteenpäin seuraavalle. Tänään itse kotiin tullessani satuin minibussissa etuosaan seisomaan ja hoitamaan tätä tärkeää tehtävää. Selvästi jotkut miettivät, että osaisikohan ulkomaalainen hoitaa tämän tehtävän, mutta kun olin selvästi parhaalla paikalla minuunkin luotettiin ja niin kolikot kulkivat nyrkistä nyrkkiin edestakaisin. Busseissa samaa tehdään matkakortilla, joita edessä oleva leimaa. Oon Suomessa käyttänyt niin vähän kaupunkibusseja että kysyin joltain asiaa ihmettelevältä vieraalta, että miten Suomessa sitten leimataan kortti jos väkeä olis niin paljon, ettei itse pääsis. Ratkaisu on kuulemma se, että bussiin pääsee sisään vain etuovesta. No, mitäs järkeä siinä sitten on :)

Rumeli Hisarin linnoitus ja kakkossilta

Joku välimuoto on varmaan tässäkin asiassa paras. Suomalaisessa systeemissä parasta on, että monesti on mahdollista tietää etukäteen mitä tulee tapahtumaan. Kaikki on ainakin suunniteltu turvalliseksi ja sellaiseksi, joka todennäköisesti voisi onnistua. Mutta sitten toisaalta, siinä ei ole sitten juuri joustamisen varaa eikä eri tilanteita oteta huomioon. Täällä taas tässäkin jotenkin näkyy se, että ihminen menee edelle, eikä kaikkea ole nyt ihan niin joka kantilta aina mietitty. Mutta tuleepahan ainakin tehtyä, kun ei kaikki uhkat oo mielessä suunnitelmia estämässä.  Oon toki kyllä jo päässyt tutustumaan myös paikalliseen byrokratiaan, joka sekin noudattaa tavallaan samaa kaavaa - eli sitä että kaavaa ei ole :)

Molemmissa reunoissa on hyvää ja huonoa. Taidanpa nyt tässä kevätauringon piristäessä mieltä keskittyä minäkin kaikkeen hyvään ja nauttia esimerkiksi siitä että voin saada oliivi-juusto-pizzan jos sellaisen eniten haluan, vaikka listalla ei sellaista olisikaan. Vastaukseksi voi tulla, että meillä ei ole oliiveja, mutta tuskin "Ei ole listalla." :)

Mukavaa viikkoa teille! Miten teidän maissanne näkyy tällainen etukäteen suunnittelu ja kaiken järjestyksessä meneminen.

:)