kalabaliikkia

kalabaliikkia

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Lapin kesä.

Sukujuuriani ylettyy myös tänne Lapin multiin, kallioihin, soihin ja järviin ja täällä nyt lomaa viettelen. Lämpö ei päätä huippaa ja aurinkorasvaa huomattavamman paljon tärkeämpi matkakaveri ovat mummun kutomat villasukat ja Istanbulista lähdön viime metreillä matkalaukkuun tungettu tuulipuvun takki. Lämmintäkin kyllä on, kun rantasaunan lämmittää ja ylälauteille kipuaa, ettei ole toivotonta senkään suhteen. Päivälämpötila on kivunnut parhaimmillaan tuonne 17 asteeseen, mutta muina päivinä ollaan jääty hellerajasta YLI kymmenen astetta.

Talviturkin olen jättänyt mökkijärveen, saunasta voi mennä uimaan montakin kertaa ja aamu-uinnillekin menin, mutta sitten sään viiletessä aamujen +7 ei innostanut ja pulahtamiset jäi. Saunominen koko kokonaisuutena on yksi lempipuuhani kesä-Suomessa. Puiden ja veden kanto, pesien sytyttäminen, siellä  hetken viipyminen rauhassa, vaikka pesä jo olisikin syttynyt, puiden ja vastan tuoksu, sitten voikin jo mennä hakemaan toiset saunaan. Saunaan ja uimaan ja uimaan ja saunaan. Välillä yksin, välillä kahdestaan siskon tai äidin kanssa, välillä isolla kaveriporukalla, lapsia ja aikuisia iloisesti kiljuen ja nauraen.



saunomista ennen puolta yötä

saunamakkarat sisällä
Ulkosuomalaiset lukijani. Jos olette vielä lämpimissä maissanne, niin rohkaisen teitä silti tulemaan tänne kylmyydestä huolimatta. Niin kaunis ja ihana on kesäinen Suomi ainakin täällä Suomi-neidon ylävartalon alueella. Lintujen laulun kuulee, toki myös hyttysen ininän ja syreeni tuoksuu kuten lämpiävä saunakin. Järvivesi on +14, joten virkistävä kokemus on taattu. Ai niin ja ne valoisat kesäyöt ja auringonlaskut :)

saunaan menossa, klo 23.05 


auringonsiltaa ilta yhdeltätoista

olen aina ja aina rakastanut ilta-aurinkoa

tällaiselta näytti yöllä klo 1.30
vaaleanpunaista ja violettia
sumua öisellä järvenselällä

Yksi syy tälle Lapin reissulle tai sen ajankohdalle ainakin oli ystäväni häät. Sinne piti kipaista vielä 230 kilometriä pohjoiseen täältä etelästä "Lapin portilta". Minähän en Istanbulissa aja, mutta olen toki nähnyt ruuhkia siellä ja voin vakuuttaa että tie Rovaniemeltä kohti Kittilää ja siitä eteenpäin ei ollut autoja täynnä :D Tie kipusi vaaran laelta toiselle joen mutkitellessa vierellä. Välillä ei toista autoa näkynyt sen kummemmin etulasista kuin peruutuspeilistäkään. Suomalaista musiikkia huudattaen kilometrit taittui ja tavoitin päämäärän. Olipa hauska kirkossa jo nähdä vanhoja kavereita ja tuttuja ja tietysti hääpari - kaunis morsian ja komea sulhanen, kuten kuuluu. Tiesin tulleeni oikeaan suuntaan, kun ennen kirkkoon menoa pysähdyin jollekin parkkikselle tarkistamaan hääjuhlapaikan osoitetta ja seuranani oli porotokka :)

Ilta vierähti jutellessa vanhojen ja uusien tuttujen kanssa nauttien juhla-ateriasta. Poronkäristys, pottumuusi, puolukkahillo ja suolakalat - ihanaa! Näissä häissä oli myös ihana innovaatio - välikahvit. Eli heti ruuan jälkeen saatiin nauttia kahvia ja mm. leipäjuustoa & lakkahilloa vaikka varsinaiset hääkakkukahvit olivatkin vasta puheiden jne. jälkeen myöhemmin. Pitkämatkalainen osasi kyllä arvostaa tätä. Miettikääpä tätä vaihtoehtoa häitä suunnittelevat lukijat :)

Poronkellon kilkatus on ihana ääni
kalastajalla maisemat kohdillaan
kaikkea voi tulla Suomen teilllä vastaan :)
Häiden lisäksi olen saanut myös nauttia sukulaisten ja ystävien seurasta. Serkkuni perheessä on 4 lasta, joista toiseksi vanhin rakas kummityttöni. Nyt on puolet kummilapsista tavattu ja loppujen kolmen kanssa kohtaaminen vielä edessäpäin. Tämä kummitätsä pääsi niin shoppailuseuraksi ja ravintolaan syömään kuin pienempien sisarusten kanssa pelaamaan nappelipeliä ja possupeliä sekä verestämään taitoja vanhassa kunnon jääkiekkopelissä. Lasten ja teinien mentyä nukkumaan parantui maailma vielä vanhempiensa ja siskoni kanssa yöttömässä yössä. Vanhimmainen lapsi oli saanut rippilahjaksi design-kaakkulapion, jota sitten testattiin ihanaan juustokakkuun ja hyvin toimi.



Ihanat herkut
hyvin toimi design-kakkulapio
Kakkulapion lisäksi sain testailla myös siskoni uusia objektiiveja, jotka kävivät myös minun Nikoniini. Melkein tunnen jo, kuinka muutama satanen lähtee pankkitililtä, sillä onhan ainakin toinen saatava. Onhan. Kukkien u



jospa jo kohta pioni uskaltaisi avata pallonuppunsa

ja unikko


 kuka on sanonut, että leinikki on rikkaruoho - ainakin se on kaunis sellainen






4 kommenttia:

  1. Otsikosta jo lähti soimaan Lapin kesä Loirin äänellä laulettuna. Ei minua harmita tämä sää. Iloitaan, kun paistaa ja viileässä on helpompaa kärrätä soraa:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapin kesä soi mullakin päässä tätä kirjoittaessani ja reissun aikanakin monta kertaa. Ei muakaan enää tänään harmittanut niin, kun oli +15 ja aurinko paistoi, mutta jos on +7, eikä aurinkokaan paista, niin mökillä se oli jo vähän kurja keli. Mut työsääksi on kyllä parempi :)
      Hyvää remppaa sinne!

      Poista
  2. Ihania Kuvia! Mä en malta odottaa, kun katselen noita ihania maisemia! Noh, kohta oon siellä! Nähdään! -AfrikanKepa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lappi on ihana: valoisa&viileä. Nähdään!!

      Poista