kalabaliikkia

kalabaliikkia

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Joulupukin kirkossa ja kalliohaudoilla (reissupostaus nro1)

Tässäpä reissupostaus nro 1. Suuntana siis Etelä-Turkki välillä Antalya-Fethiye
Lentelimme Suomesta tulleen ystäväni kanssa Antalyaan ja siellä yövyttyämme hyppäsimme aamulla Demreen (antiikin Myra) menevään bussiin. Olin jo pitkään halunnut kiertää vähän eripuolilla Turkkia ja nyt sain matkaseuraa ystävästä, joka on aiemmin asunut itsekin Istanbulissa eli hänkin oli valmis lähtemään matkalle nimenomaa muualle Turkkiin.

Välimatka Antalya-Demre on noin 200 kilometriä. Menimme rantatietä, jota todellakin suosittelen. Jossain tituleerattu Turkin hienoimmaksi tieksi maisemiltaan, enkä nyt ihan eri mieltä lähtisi olemaan itsekään. Suosittelen matkapahoinvointilääkettä, voi tehdä matkan miellyttävämmäksi sekä itselle että toisille (itse otin tabletin mutta useammallakin samassa bussissa matkanneella laatta lensi)

Emme varanneet etukäteen bussimatkaa, vaan katsoimme netistä ajat vaan suunnilleen ja mentiin bussiasemalle odottelemaan ja pian matkaan päästiinkin. Matkoja ainakin joiltain bussiyhtiöiltä voi varata etukäteen, nimittäin takaisintuloa varten minäkin sellaisen varasin, jotta ehtisimme lentokoneeseen, siitä matkasta lisää myöhemmin.

oli merta



ja vuoria

ja lisää vuoria
Demreen päästyämme ja hotelliin majoittautumisen jälkeen päätettiin lähteä heti etsimään kaupungin kahdesta merkittävästä nähtävyydestä ensimmäistä, lähimmäistä. Suomeksi tuosta vanhasta kirkosta käytetään nimeä Pyhän Nikolauksen kirkko, mutta turkinkielinen nimi huvitti suomalaista matkaajaa vai mitä sanotte joulupukin kirkosta (Noel Baba kilisesi)? Myran piispanakin toiminutta Pyhää Nikolausta pidetään joulupukin esikuvana. Pyhä Nikolaus on erityisen suosittu esimerkiksi Venäjällä ja tuossa Demren pikkukaupungissa olikin suuri osa kylteistä ja mainoksista myös venäjäksi.

Nikolaus on syntynyt noin vuonna 300 Patarassa ja aikuisiällä hänestä tuli Myran piispa. Hänestä on melko vähän faktatietoa, mutta legendoja on senkin edestä. Nikolauksen sanotaan auttaneen erityisesti köyhiä ja lapsia. Nikolaus kuoli vuonna 350 ja nykyinen kirkko on rakennettu vuonna 520 sen kirkon raunioille, jossa hän oli palvellut piispana ja johon hänet oli myös haudattu. Kirkko on kärsinyt vuosisatojen varrella useammista luonnonkatasrofeista. Läheinen joki on muuttanut suuntaa ja täyttänyt kirkon mudalla ja sitä on koetellut myös raju maanjäristys. Venäjän tsaari Nikolai I korjautti kirkon vuonna 1862 ja tällä hetkellä sitä pidetään yhtenä Anatolian alueen parhaiten säilyneistä Bysantin ajan kirkoista.

Kirkko oli kyllä todella kaunis ja erityisesti yksinkertaisuudessaan ja vaaleissa väreissään viehättävä. Muita turisteja ei juuri ollut, joten saimme kuvata ja kierrellä rauhassa.

itse Nikolaus kirkkonsa edessä


Piispan tunnusmerkkinä oli kovastikin Suomenlipun näköiset värit



Jeesus ristillä
Seuraavana päivänä kohti toista nähtävyyttä: Myran kalliohautoja. Sinne oli muutaman kilometrin matka. Sinne marssiessamme meinasi tulla lämmin ja mietittiin, että millaistahan olisi kiertää täällä vaikkapa elokuun helteissä suurien turistilaumojen kanssa. Parempi näin.






Kylttejä seuraamalla pääsimme perille ja alkoi näkyä kallioon hakattuja kalliohautoja. Myra on ollut merkittävä satamakaupunki ja koko Lykian alueen pääkaupunki. Se on kalliohautojensa lisäksi tunnettu myös Lykian alueen suurimmasta amfiteatterista, joka oli myös melko hyvin säilynyt. Pergamon, Efeson ja Aspendoksen jälkeen amfiteatteri ei järin suurelta tuntunut, mutta vaikuttaviahan ne ovat aina. Kalliohautoja sen sijaan en ollut ikinä nähnyt aiemmin.

























Käytiin etsimässä ranta, joka vielä oli kesäsiivousta vaille ja typötyhjä, mutta kyllä vuorten ja meren yhdistelmä on sellainen, että se kannattaa käydä aina etsimässä. Seuraavasssa tekstissä siirrytään Demrestä Fethiyeen :) 






4 kommenttia:

  1. Ihanan ihana. Tulipas ikävä Turkin rannoille. Seuraavia odotellessa. Hyvää Pääsiäistä täältä meiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkki vaan on! Laitan seuraavia ja jos huomasit, niin tässä on nyt lisää tekstiäkin! Hyvää pääsiäistä sinne myös!

      Poista
  2. Ihania kuvia! Onko siis nuo vähän niinkun pienten "mökkien" näköiset jyrkällä vuorenrinteellä niitä kalliohautoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) No, vähän niinkun "mökkejä" jotka on vuoren rinteeseen hakattu. Oli kyllä aika hienoja!

      Poista