kalabaliikkia

kalabaliikkia

tiistai 11. lokakuuta 2016

Perhos(itta)laakso

Olin kuullut Perhoslaaksosta (kelebekler vadisi butterfly valley), laaksosta ja rannasta, jonne päsee vaan vaarallista reittiä pitkin patikoimalla tai veneellä. Reitti on kuulemma oikeasti haastava ja tiedon mukaan matkalle on joku kuollutkin. Valitsimme siis merireitin. Ölüdenizistä, josta mekin paattiin hypättiin, menee myös useamman tunnin mittaisia "risteilyjä", joiden aikana poiketaan useampaan rantaan ja niissä viivytään tunti tai pari. Me valitsimme kuitenkin Kelebekler vadisin oman venekuljetuksen, 20 TL ( noin 6 euroa) edestakaisin ja saimme olla haluamamme ajan laaksossa.

Hyppäsimme minibussiin hotellin edestä Fethiyestä ja siitä dolmukseen kohti Ölüdeniziä. Ihan ei tietysti tietty missä pitäisi jäädä pois, mutta tässä maassa se ei erityinen ongelma ole. Innokkaita neuvojia löytyi niin turkiksi kuin englanniksi. Saatiin ohjeet olla suostumatta lippuja kaupustelevien houkutuksiin vaan ostaa vaan liput oikeaan lauttaan suoraan. Lautalla oli rauhallista, vaan pari muuta ja meidän sakki.

Katselin ympärillä turkoosina laineilevaa välimerta ja joka puolelta merestä yhtäkkiä kohoavia vuoria. Tähän aikaan syksyä on jo melko kuivaa, mutta välillä tiheämmin välillä harvemmin sinnikkäät vihreät pensaat ja puut koristelivat ruskeanharmaata maata. 






suoraan merestä nousevia vuoria

toinen hotelliranta





Välillä näkyi vaan autiota vuoren rinnettä, välillä siellä näkyi taas muitakin rantoja kahviloineen ja rantatuoleineen, jopa hotellin näköisiä viritelmiä näkyi. Ölüdeniz on kuuluista rannoistaan, joita näkyy usein Turkin matkailumainoksissa ja kannattaahan näitä kuvata ja kuvia jakaa.

määränpää häämöttää

tätä siltaa pitkin veneesen noustiin ja sieltä laskeuduttiin. Viisainta oli kantaa kenkiä - sen opin :)
Kun lähestyimme rantaa, ymmärsin että miksi sinne ei mene tietä. Laaksossa on yhdellä puolella välimeri ja kolmella puolella kohoaa vuoret. Nimensä "perhoslaakso" se on saanut lukuisista perhoslajeista. Laakso on Babadağ (baba=isä dağ=vuori) vuoren helmoissa. Vuoren korkein huippu kohoaa 1969 metrin korkeuteen ja toiseksi korkeinkin yltää 1400 metriin. Isävuori on world heritage foundationin suojeltavien kohteiden joukossa mm. koska sen suojissa asuu useita harvinaisia kasveja ja eläimiä, kuten nämä perhoset. Minähän en yhtään perhosta nähnyt, reissukumppaneista joku näki jonkun mutta niiden aika ei ole oikein enää nyt lokakuussa. 

"Kovat äänet ovat haitallisia perhosille"
vielä raaka granaattiomena

pelargonia kasvoi ihan pensaana




Saarelle rantauduttuamme lähdimme katselemaan vähän sisämaahan päin. Kun olsti lipun kelebekler vadisin omalle laivalle, kuten teimme, sai sillä samalla lipulla takaisinpaluun lisäksi myös ilmaisen pääsyn laakson sisälle menevälle polulle. Polku kiemurteli ihanan rauhallisessa ja hiljaisessa ympäristössä. Päivä oli lämmin, auringossa suorastaan kuuma mutta puiden alla varjossa oli ihan mukava sää. Laakso oli suhteellisen kapea ja molemmin puolin nousi jyrkät rinteet. Silloin tällöin sieltä täältä kuului vuohien määkinää ja kameran zoomiin yksi kaveri osuikin. En voi käsittää, miten ne tuolla pärjäsi ja miten ne sinne oli päätyneet. Paikoin siellä varmaan oli pieniä polkujakin ja tuollaisessa maastossahan vuohet taitaa asustella muuallakin.

en voi käsittää, miten nuo vuohet tuolla pärjäs





Lähdimme katsomaan löytyisikö vesiputousta, mutta kuulimme että näin loppukesästä se ei olisi kovin runsas. En nähnyt. Ei haitannut. Ihanaa oli olla hiljaisessa luonnossa, ihmetellä vuorten jylhyyttä ja laakson vehreyttä. Pelargoniat kasvoivat puumaisina lähes pensaina, granaattiomenat ja oliivit kypsyivät puissa. Palmut ja männyt ja lehtipuut olivat sulassa sovussa myös. Laaksossa on pieni ravintola, josta sai tavallista turkkilaista ja myös yleismaailmallisempaa pientä syötävää, kuulemma oli myös ravintola josta sai ihan turkkilaisia kotiruoka-annoksia, mutta itse nappasin köfte ekmekin eli leivän, jonka välissä on turkkilaisia lihapullia ja mentiin sitten kaikki ruokinemme rannalle niitä syömään. Aika hehkeissä maisemissa :)

Ranta oli ihan täydellinen myös uimiselle. Aaltoja ei juuri sinne osunut, vesi oli suolaista ja lämmintä ja kannatti kellujaansa. Rantaan tuli säännöllisin väliajoin niitä laivoja, jotka kävivät useammassa rannassa päivän mittaan, tulivat metelin kanssa. Mutta uintihetkemme osui sellaiseen saumaan että oli rauhallista ja hiljaista. Pitipä päästä myös uimaan niin että sai käden toiseen kallioon, tuohon joka näkyy tuossa alakuvassa oikealla puolella. Mutta ei toki noin syvällä uitu. Ranta syveni tosi nopeasti. 


kahvilan kulmalta rannalle

irtoamme laiturista
Tarkalleen klo 17 tai vähän enenn piti olla rannassa, kun lähti päivän viimeinen laiva takaisin rantaan. Ölüdenizissä olimme katselleet vähän päivällisvaihtoehtoja netistä ja etsimämme ravintola löytyikin ihan tämän rannan tuntumasta. Olimme paikalla, kun ilta-aurinko vielä loisti pehmeänä ja hohtavana. Voi kuinka kaunis se on ja kuinka kauniiksi kaiken saa. Sitten pikkuhiljaa aurinko alkoi laskea kukkulan taa. Tämä ranta kuten myös kelebekler vadisi on suosittu liitovarjoilijoiden keskuudessa ja molemmissa paikoissa ihmisiä laskeutui säännöllisesti varjoineen rannalle. Ihan niin hyvää kuvaa en saanut, mitä toivoin mutta jotain kuitenkin. 









Turkkilaisia alkupaloja ja loistavaa lammasta maistellen ilta kului. Kuulumisia vaihdettiin ja päiviä ja kilometrejä kurottiin umpeen. Olen kiitollinen kaikista kavereistani ja ystävistäni, kaikilla on oma paikkansa sydämessäni ja elämässäni. Tämän Turkin yhdistämän joukon kanssa luontevia keskustelunaiheita ovat niin oma kuin lasten sopeutuminen uusiin kouluihin ja paikkoihin kuin sellaisen kasvorasvan/meikkivoiteen löytäminen jossa on mahdollisimman suuri suojakerroin aurinkoa vastaan. En ollutkaan ainoa, joka Suomessa oli hädissään kun kaupassa kysyttiin haluanko että ostokseni maksetaan hipaisemalla. Kyllä en ollut kuullut sellaisesta ja kyllä epäilytti :) Minun lisäkseni myös ilmeisesti eri puolilla Suomea kulkee erityisesti kesäisin joukko, joka vaistomaisesti ojentaa pankkikortin kassalle eikä ymmärrä itse sitä mihinkään laitteeseen laittaa. Sama joukko hymyilee vieraille lapsille ihan vaan viihdyttämistarkoituksessa ja tottumuksesta. Tässä porukassa kyynelet ja nauru kulkevat sujuvasti rinnakkain. Vaikka minkä ajatuksen sanoisi ääneen, niin jonkunlaista kaikupohjaa se saavuttaa ja tsempeistä voi olla varma.

Vielä seuraa kolmas reissupostaus Fethiyen omista nähtävyyksistä, vaikka aikaa niille ei niin paljon kertynytkään. 

4 kommenttia:

  1. Sinä huikentelevainen tyyppi. Minusta näyttää, että vuoret ovat vieneet Bosborin paikan sydämessäsi. Kauniita kyllä ovat.
    Tasapuolisuuden nimissä pitää toki hämmästellä myös noita puita, jotka ovat löytäneet itselleen noin epätodennäköisestä paikasta kasvupaikan.ovat kyllä vuohien kanssa samalla viivalla sitkeydessä.
    Kiitos taas, että sain kurkistaa kauniin maan maisemiin edes kuvien kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuoret kyllä ovat saaneet paikan sydämessäni ja meret, niin täällä oleva Egeanmeri kuin Välimerikin. Kyllä puut oli siellä melkoisia sissejä ja niitä tuli siellä ihasteltua ja ihmeteltyä, vaikka nyt blogista jäikin hehkutus pois :)
      Ole hyvä vaan :)

      Poista
  2. Ihania kuvia :-) mä haluaisin niin tonne tai Kabak vadisiin, viimeksi ei ollut aikaa. Näyttää ja kuulostaa niin ihanan rennolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Piti ihan käydä kurkkaamassa tuota Kabak vadisia - paikka ei ollut ennalta edes nimenä tuttu. Ei näyttänyt huonolta sekään ;)

      Poista