kalabaliikkia

kalabaliikkia

maanantai 28. marraskuuta 2016

Adventtivalmisteluja ulkosuomalaisin sovellutuksin

Niin se taas on avattu joulunodotuskausi virallisesti. Olen koittanut vähän tässä himmailla vielä, mutta ihan kokonaan joululaulutta tai jouluajatuksetta ei marraskuuni mennyt. Jouluvalot vasta eilen, mutta nk. talvivaloja olen tänne jo pimeyttä poistamaan aiemminkin ripustellut, mutta tähtien aika alkoi vasta viime yönä. Perinteisesti olen valvonut kunnes jouluradio alkaa lähetyksensä. Niin päätin nytkin tehdä, vaikka se hivenen haastavampaa olikin kun piti valvoa tunti pidempään, kun nyt on tuo tunnin aikaero Suomeen (vaikka en millään meinaa sitä ikinä muistaakaan vielä).

Meillä on lapsuudenkodissa ollut aina adventtikynttelikkö, sellainen ihana savinen, jossa kynttilät ovat ikäänkuin neliössä. Siihen on aina ekana adventtina kynttilät laitettu ja poltettu. Olen saanut siskoltani lahjaksi joskus aikaa sitten kauniit metalliset simppelit tähdet, joihin saa pitkän kynttilän. Luulin että ne olisi täällä, kyllä mieleni pahoitin kun en löytänyt. Toisaalta mieleeni tuli että enhän niitä Istanbulin kodissakaan käyttänyt. Voisikohan näillä asioilla olla joku yhteys ;)

Istanbulissa minulla oli maitopulloviritelmä, mutta ne jäi sinne ja uusia en ole kerryttänyt - osin koska jotenkin luulin että minulla olisi ne oikea adventtikynttilänjalkani täällä. Erilaisten kynttilänjalkojen yhteismäärä riittäisi jokaiselle adventille ja ylikin, mutta samankaltaisia ei ollut, eikä oikein edes näppärästi yhdisteltäviä. Eilen menin paikalliseen ruokakauppamarkettiin ja päätin etten sieltä poistu ennen kun on joku viritelmä mukana, mistä kasaan adventtikynttelikön. Ikeastahan olisi tietysti saanut sekä kynttilänjalkoja että valmiiksi numeroidut pöytäkynttilät, mutta a) en voinut mitenkään odottaa että sinne jaksaisin lähteä b) pitäähän elämän nyt ilman ikeaakin sujua.

Siispä Migrosin astiaosastolle. Laseja, teelaseja, viinilaseja, kulhoja, tarjottimia... Meinasin jo ostaa neljä halpaa juomalasia, kunnes kohdalle osuivat punaiset yhden hengen kohokasvuoat :) En ole kovin punaista rakastava sisustuksessa edes jouluna, mutta kyllä vähän jotain voi olla ihan mielellään. Ne myytiin kahden sarjoissa ja näyttivät ihan pyöreiltä ja täydellisiltä. Sitten vielä kurvi ruokapuolelle ja merisuolapussi kärryihin. Kynttilöitä oli kotona ja metalliset numerot 1-4. Tässä vaiheessa en muistanut että myös teippi ja lahjanaru tms. naru vois olla kätevä. Vaikka itse sanonkin, niin ihan hyvä tee-se-itse-kynttelikkö tuli, vaikka kynttilät vois olla pidempiä ja vaikka ne kohokasvuoat ei sitten ollutkaan pyöreät  kokonaan ;) 

suolaa ja vuokia
yllättäen löytynyt joulunauha ja kynttilät (joiden olemassaolon muistin)
numerokyltit vuosien takaa
ihan ei olleet joka kohdasta pyöreitä
tältä aamulta

Luumuhillon keittäminen oli myös edessä, että joskus sitten voisi saada kätevästi torttuja vähän nopeammin. Ensimmäisestä satsista tuli enemmän niinkuin luumuliimaa tai luumuklöntti. Toisen erän kohdalla tajusin jättää vähän enemmän keitinvettä ennen kuin muusasin ne. Siinä sählähtessä kävi myös ilmi että sen luumuliiman saa kunnon hilloksi ja samalla myös irrotettua kattilan pohjasta ihan simppelisti lisäämällä sinne kattilaan kiehuvaa vettä. Kuivatut luumut siis kattilaan, vettä päälle, sokeria ja kanelitankoja voi pari heittää ja vaikka kokonaisia kaardemummiakin (mulla oli nyt vaan jauhettuja, niin heitin lopuksi siitä pussista vähän päälle)





Oli ajatus aloittaa myös joulutähtien viritteleminen olkkarista ja aloitinkin, mutta tänään kun päivänvalolla katsoin, niin täytyy ehkä säätää vielä :) Eilen pimeässä olin kuitenkin tyytyväinen ja glögimukin kanssa pääsin kuuntelemaan ekaa hoosiannaa jouluradiostakin. 












2 kommenttia:

  1. Tunnelmalliselta näyttää. Minulla on nyt jotenkin NIIIN hektistä, että muu kuin työelämä ikäänkuin lakkaa työpäivien ajaksi ja vapaalla sitten koitan saada kotia pidettyä yllä ja järjestää sitä jouluakin. Lasten huoneet on käyty lävitse jouluraivaus-moodilla. Alakerta vielä odottaa. Että nyt kaipaisin vain sitä joulurauhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä ja joulurauhaa sinne! Täälläkin vasta olkkarissa on enemmän joulumeininkiä, ehkä se siitä leviää keittiöön ainakin lähipäivinä. On niin ihana aamulla keitellä kahvia jouluvalojen loistaessa verrattuna pelkkään pimeään. Nyt tosin on ollut niin sateisia päiviä, että on harmaata aamusta iltaan.

      Poista