kalabaliikkia

kalabaliikkia

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Uudet tropit ja maalaiskylän kevät

Viisi viikkoa tuli täyteen yskimisessäni ja aloin saada jo aika suoria vinkkejä siitä, ettei hyvältä kuulosta. Eilen sitten lopulta ihan erikoislääkärille, kun aloin jo itsekin aavistella että jo Suomessa vaivanneet siitepölyallergiat ehkä on tässä nyt taustana. Niin oli lääkärinkin mielestä. Sain kunnon troppeja nyt purkkitolkulla allergiaan ja vielä antibiootinkin. Katsotaanpa, josko nyt tästä lopettais keuhkoputket rohisemasta, nenä vuotamasta, korva tukkeutumasta ja paukkumasta ja yskä vaivaamasta. Huomasin muuten, että vieraalla kielellä juuri nämä rohista, napsua, vinkua jne. sanat oli kaikkein hankalampia selittää ja ymmärtää. Suomeksi juuri sellaisia käyttää, kun lääkärille kuvailee vaivoja. Mutta todella asiantuntevan ja joka suhteessa huipun oloinen lääkäri onnistui näyttelemään ja kuvailemaan kaiken niin, että ymmärsin :)

Tässä on nyt mennyt monta viikkoa levätessä ja toipuessa ja kevät on päässyt yllättämään. Muutamia kukkivia puita toki bongattuna, mutta olen vaan haaveillut kävelystä kameran kanssa. Tänään lähdin auringonpaisteen matkaan. Ensimmäisenä etappina apteekki. Apteekit täällä on tosi hyviä ja auttavaisia yleensä. Ehkä Suomessa on ihan samalla tavalla, mutta huonommalla kielitaidolla merkitys on suurempi.


Aurinko ja yli 20 asteen lämpö houkutteli mut uusille kujille ja uusiin suuntiin. Täällä minun kotikulmilla ei ole pilvenpiirtäjiä eikä edes korkeita kerrostaloja. Monenlaisia minikerrostaloja kyllä on. On myös ihania pieniä taloja pihoineen ja piharakennuksineen. Vuohia, kissoja, koiria ja kanoja bongattu tänään ja kukko ja lehmä kuultu :) Muistin tänään taas pitkästä aikaa sen, mistä olen tykännyt aina etenkin täällä ulkomailla asuessa. Nimittäin tunteen, kun menee tuntemattomille teille ja kujille ja kääntyy risteyksestä vaan johonkin suuntaan. Kameran linssin läpi on vielä hauskempi ja erilaisella tavalla jännä katsella maisemia. Miltä tuo katu näyttäisi tuonne alaspäin? Voisiko moskeijan kuvata puun alta. Miten aidan raosta saa oliivipuutarhan aluskasvillisuuden kuvaan ja mitä kukkia ne edes on? 







Tuntuu, että huomaan paljon enemmän asioita kun on kamera kädessä. Talojen värit aivan nousevat hehkuun ja varmasti niitä on useammassa sävyssä silloin kun on kamera. Katujen varret on aina täynnä kukkivia puita, mutta aivan kuin ne olisivat vielä ihanampia ja niitä olisi vielä enemmän ja erilaisia, kun niitä katsoo linssin läpi. 


värikkäiden talojen kuja
valkoinen talo ja sininen portti - kaunista
alaspäin viettävä katu ja suuri mänty

siitepölyallergian syyllinenkö?

Persikkapuu todennäköisesti
Sitten kun tarpeeksi kuvaa, käy niin että niitä kohteita alkaa huomata myös silloin kun ei ole kameraa tai joutuu tyytymään puhelimen kameraan, jolla ei ihan kaikki efektit ja olosuhteet onnistu. Katujen vierustojen penkit, kukat, parvekkeiden kuivuvat pyykit ja erilaiset ja erikoiset kyltit ovat sellaisia, että niitä tekisi mieli päästä kuvaamaan. Yksityiskohtia on löytynyt lisää ulkomailla asuessa ja kameran käyttämisen myötä. On myös ollut suuri ilo ja onni oppia näkemään maailmassa lisää värejä ja yksityiskohtia, valoja ja varjoja, kauneutta ja rumuutta, täydellisyyttä ja sitä jännittävyyttä kun täydellisyys rikkoutuu.
täällä mainostetaan uhrieläimien löytymistä


pyykkipäivä

leijojen lennätystä



Valokuvaaminen ja hyvien kohteiden, kuvakulmien, rajausten ja vieläpä kameran asetusten löytäminen on myös sellaista puuhaa, jossa ajatukset saa muualle. Kulunut reilu viikko on ollut raskas. Suomessa on kaksikin rakasta sairaalassa teho-hoidossa. Toivonkipinöitä on molemmilla ja niihin tartutaan kuin kevätauringon säteisiin. En halua täällä asiaa tarkemmin avata, mutta ajatukset ja rukoukset on usein heidän ja heidän lähimpien ihmistensä luona. Viestejä on vaihdeltu tiheään, mutta silti on tuntunut välillä että olen väärässä maassa juuri nyt. <3 <3 

ihanan pinkki persikkapuu




pääkadun toinen pää oli jo aika maaseudulla :)

torstai 16. maaliskuuta 2017

Posti yllätti taas ja muuta arkimeininkiä


Eilen soi ovikello ja siellä oli postimies. Hän kysyi, olenko lähettänyt Bulgariaan postia - viime joulukuussa. No, olinhan minä laittanut sinnekin joulupakettia. Ajattelin, että tämän täytyy nyt liittyä viimekertaiseen postireissuuni helmikuun ihan alussa. Silloin minulle nimittäin sanottiin, että olen maksanut jostain lukuisista joulupaketeistani liian vähän. Heille oli kuulemma tullut jotain lisämaksua jostain minun laittamasta paketista. Ihan ei asian varsinainen ydin selvinnyt, mutta lupasin että jos nyt heille on joku lisälasku tullut, niin kai se täytyy maksaa. Herra postimies oli laittanut sivuun lapun, jossa tämä tieto olisi, mutta sitä ei löytynyt niin mistään. Oikeudenmukaisuuden nimissä hän ei myöskään rahaa pyytänyt. Kuulemma, jos lappu löytyy niin perii uudestaan. Voi tuska. Ihan melkein naurattaa tämä säätö. On meinaan tuttu postinsetä ja yksilöllistä palvelua :)

No, oletin siis että tulevat oikein koko kaupunginosamme pääpostista asti perimään minulta sitä maksua. Enhän tiennyt mihinpäin lähetettyä pakettia se koskee. Mutta nyt kysyttiin, että tiedänkö onko Bulgariaan lähetetty paketti mennyt perille. Heidän tiedostoissaan se oli kirjattu ulos maasta, mutta ei ollut tietoa onko se saavuttanut naapurimaan vastaanottajan. No, minä tiesin. Sitten piti kirjoittaa omakätinen todistus siitä, että näin on tapahtunut. Takeltelin sen verran virallisessa turkissa, että viranhaltija kirjoitti itse tekstin ja minä luin ja allekirjoitin.

Aika hyvää ja perusteellista palvelua, eikö?



Täällä arki on pikkuhiljaa muuttumassa vähän reippaamaksi sieltä sängynpohjan ja sohvan välillä raahustamisesta. Yskä ja nuha vielä täällä, tosin pikkuhiljaa olisin niistä valmis luopumaan. Lääkäri sanoikin, että kolmantena päivänä pitäisi määräämiensä rohtojen alkaa vaikuttaa. Ja tänä aamuna se oli sitten tapahtunut! Sellainen parantuminen, ettei voi mennä enää samoihin lakanoihin nukkumaan tänä iltana. Varmaan joku lapsuuskodin jäänne se on, että kun on parantunut, vaihdetaan lakanat. Kipeänä, kun siellä sängyssä on vähän niinkuin yötä päivää, niin ei enää terveempänä voi mennä samojen sairaslakanoiden väliin. Puhtaat ja silitetyt lakanat on muutenkin niin ihana asia ja täynnä lapsuudenmuistoja. Oijjoi. Yhtään en tiedä, onko tämä tervehtyminen = puhtaat lakanat yleinenkin ilmiö, vai pelkästään minun ja lapsuudenperheeni.

Tänään oli myös ihana auringonpaiste ja nappasin lasitetulta parvekkeelta pari kuvaa. Syklaami on kukkinut jo marraskuulta ihan tyytyväisenä läpi talven. Helmililjat, narsissit ja hyasintit olen onnistunut sipuleista saamaan tuohon jamaan. Vasemmanpuoleisille liljoille vaan nyt kävi sellainen onnettomuus, että ne eivät ehtineet kylmäkäsittelyyn ja sen ikäänkuin huomaa - eivät nyt kostona näköjään ehdi kukkia, vaan enemmän vaan kasvattaa vihreää vartta. Jouluhyasintista tuli maaliskuun hyasintti. Toivon, että narsissit sinnittelis lähemmäs pääsiäistä. 

vasemman laidan helmililjoilla ei mee ihan niin hyvin...

kohta kukkii hyasinttikin

'

Turkkilaisia aamupaloja olen ennenkin kehunut, mutta kyllä viime lauantaina osuttiin myös hyvään paikkaan. Oliiveja, tomaattia, kurkkua, juustoja, voita, hunajaa, kermaa, teetä, kananmunat. Kuvasta puuttuu vielä makkarat, ranskalaiset perunat ja suolaiset leivonnaiset sekä leivät. Ihanaa on myös ehtiä istua alas ystävien kanssa ja vaikka haaveilla tulevaa ja ihmetellä elämää - ja ruusulautaset.









Monopoli Istanbulin kaduilla ja kaupunginosilla
Tällaista tavallista arkea täällä. Kohti yskättömämpiä päiviä.

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Istanbulin yhdistämät, talvinen Suomi ja ne keuhkoputket

No niin. Tämä tarina on jo tuttu. Vieläkin yskittää koko ajan, korva lukossa ja päässä suhisee. Pystyssä ei jaksa olla ilman buranaa. Suomessa tuli diagnoosiksi keuhkoputkentulehdus, mutta ei vielä tarvetta antibioottikuurille. Pelkkä lepo ja burana ja yskänlääke ja yrttitee ja inkivääri-sitruunaliemi jne. ei sitten auttaneet ja eilen testasin turkkilaisen sairaalan taasen. Mulla ei yhtään huonoa kokemusta niistä vielä ole - yksityissairaala oli tämäkin, mutta sellainen ei superluksuksen oloinen, tosin en ole käynyt kuin kahdessa - onneksi. Menin sisään eilen päivystysaikaan ja selitin yskien ja tiskiin nojaillen asiani. Pääsin heti lääkärille, joka kuunteli keuhkot ja otatutti kuvat. Niin siitä tuli sitten antibioottikuuri, allergialääke, yskänlääke ja kipulääke - jota en ainakaan vielä ottanut, kun Suomesta ei löytynyt muuta kuin jyrsijöiden hoitoon :) Sehän ei tarkoita että kyseessä olisi huono lääke, mutta oon vähän herkkis ehkä ja burana toimii niin käytän nyt sitä. Jospa tämä tauti nyt tästä pikkuhiljaa talttuisi. Paikallisistä ystävistä osa on sitä mieltä, että kieltävät multa kylmään Suomeen menon ennen heinäkuuta ja täkäläiseen tapaan apteekin täti kyseli täyden apteekin kuullen että miten olen voinut saada itselleni tällaisen yskän ;) Mutta on se hyväkin, että hoitovinkkejä satelee!

Mutta Suomesta.

Yksi pääpointti Suomeen menollehan oli ystävien häät. Mun kamera tai tarkemmin ottaen sen muistikortti ei ollut lainkaan samaa mieltä, vaan kirkossa ilmoitti että ei halua toimia. Myöhemmin hääjuhlapaikalla se sitten virkosi henkiin kuitenkin. Hääjuhlat oli Suomen Lapissa Kemijärvellä. Minuahan se ei haittaa, sillä Rovaniemi on vanha kotikaupunkini ja siellä on myös sukua. Kummitäti majoitti moneksi yöksi minut ja äitinikin. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa. Hain menomatkalla lentokentältä yhden vieraan, jolle lupasin antaa kyydin häihin. Pakko oli kuvata aina yhtä ihanat porot kentältä, jotka juoksivat tällä kertaa kohti auringonnousua. Lappi <3


Koko päivä oli muutenkin ihan huikea. Valkoiset hanget peittivät vaarat, joet, järvet, metsät ja suopläntit. Kevätaurinko sai hankien kaikki triljoonat pienet timantit loistamaan. Voi, kuinka olin kaivannut tätä. Lapin kevättalvi on jotain ihan käsittämätöntä. Pitkän pimeyden ja luonnon alakulon jälkeen armas aurinko tulee ja herättelee kaiken ja kutsuu loistoon ja leikkiin. Olisin voinut pysähtyä kuvaamaan jokaisen metsän ja etenkin kaukaa siintävän tunturinlaen, mutta vaan kerran sitten pysähdyin lopulta. En ehkä saanut vangittua kameraan ihan sitä, mitä silmä näki, mutta niinhän se usein on. Onneksi silmä näki ja sydän tunsi ja mieli virkistyi ja jotain jäi teillekin katsottavaksi.





huoltoasemillakin saa suodatinkahvia ja possua ;) (ja Mynthoneita)


Kirkko löytyi Kemijärveltä ja viimeistään hääauton nähdessäni oli jo aika varma, että olen osunut oikeaan paikkaan. En ollut kertonut tulostani kenellekään  hääparin lisäksi. Kirkon eteisessä oli jo ensimmäiset epäuskoiset ilmeet ja halaukset. Kun astuin  kirkkosaliin etsimään itselleni paikkaa, oli käytävällä valokuvaava Paluumuuttajatar ja penkissä koko perhe. Rva Paluumuuttajattaren kanssa keskustellessa muut kai tunnisti äänen ja päät kääntyi. Sieltä heidän kanssaan samasta rivistä löytyi hyvä istumapaikka minullekin.

Mehän emme suinkaan olleet häissä ainoat Istanbulin yhdistämät. Käytävällä tuli minua halaamaan myös eräs nuori mies, joka on itse Istanbul'lu eli Istanbulista kotoisin ja Istanbul yhdisti hänet suomalaisen vaimonsa kanssa. Heidänkin häissään olen ollut Istanbulissa yhdessä mm. tämän päivän hääpärin kanssa. He olivat Istanbulin häiden kaaso ja bestman, joten myös he ovat Istanbulin yhdistämiä <3 Istanbulin häiden ja Kemijärven häiden rouvat ovat keskenään serkukset ja herrat - yllätys yllätys Istanbulin yhdistämät ystävykset. Aikamoinen oodi Istanbulille siis keskellä Kemijärven talvea.

Hääkirkko oli niin kaunis ja valoisa ja ikkunoista tulvi sisään Lapin kevättalvi :) Morsian tietysti oli todella kaunis ja sulhanen komea. Pappi puhui hyvin ja suomalaiset virret oli tuttuja ja ihania myös. Täydet pisteet!








kohti valoa <3
Minut oli plaseerattu samaan pöytään Paluumuttajattaren ja perheen kanssa ja siinä olikin hyvä. Naapuripöydissä oli lisää ystäviä ja tuttuja ja ihana tuore aviopari tietysti myös. Heti vihkimisen jälkeen Hra&Rva menivät valokuvattaviksi ja me muut saimme nauttia hääpaikalla jo glögistä ja kuumasta kaakaosta ja tietysti jutella toistemme kanssa. Häävieraille oli laitettu tehtäväksis myös täyttää avioparille ohjeita - eli vastata erinäisiin kysymyksiin. Tätä täyttelin yhdessä entisen Istanbulin kämppikseni kanssa, hauskaa oli. Koko tila oli koristeltu todella ihanasti kynttilöillä ja erilaisilla asetelmilla.



Ennen ruokaa juontaja sanoi, että pöytiin on jaettu tehtävät joita voisi mahdollisina luppoaikoina tehdä. Joka pöydän tehtävät olivat erilaiset. Meidän piti mm. tutustua naapuripöytien ihmisiin, halata kaikkia naapuripöydän naispuolisia jäseniä,  viedä morsiamelle lasi vettä, haastaa kaksi miesvierasta peukkupainiin - niin ja maistaa ruokaa vierustoverin lautaselta. Meillähän oli heti vauhti päällä ja kaikki paitsi ruoan syöminen tehty ennen kuin mentiin ruokajonoon. Tutun bestmanin kanssa juttelin kahvia odotellessa ja tuli tuo kisa puheeksi. Osaa pöytäkuntia muistuteltiin kisasta ja hän kyseli meidän tilannetta - tietysti kaikki tehty jo ruokaan mennessä :) Jos kisataan, niin kisataan! Harmi kyllä tietokilpailun voitto meni toiseen pöytään.

Mahtavat häät - kiitos kutsusta - rakkaat ihanan Istanbulin yhdistämät ihmiset - ihana Lappi!


Seuraavana päivänä oli vuorossa sukulaispäivä Rovaniemellä. Flunssa alkoi varmaan tässä kohtaa muuttua kohti keuhkoputkentulehdusta ja lämpöä tuli uudestaan. Vähän nihkeää menoa, mutta en onle aikoihin niitä rakkaita nähnyt ja kesään menee seuraava kerta, joten piti tietysti nauttia seurasta. Ensin oli vuorossa serkkuni sakki, isä, äiti ja neljä suloista lasta. Muutama tunti aikaa ja me kyllä ehditään <3 Kuulumiset vaihdettu, kahvit juotu, laskiaispullat (pienimpien lasten tekemät) syöty, naurettu, otettu selfieitä, pelattu pienten kanssa, suunniteltu isojen tyttöjen matkaa Turkkiin jne. jne. Ihanuudet <3 Sieltä sitten enon perheeseen ja vielä yhden serkkuni äidin luo iltateelle. Lapin luontoa. Sukulaisia. Ruisleipää. Vettä suoraan hanasta. Kaikkea ihanaa, paitsi lentsu :(

Rovaniemen kirkko




pelaamista prinsessan kanssa <3
Siihen se Lapin rundi sitten alkoikin päättyä ja oli aika siirtyä kohti lapsuuden kodin maisemia loppulomaksi. Piti ehkä vähän enemmän ehtiä nähdä edes jotain sukua ja ystäviä, mutta tauti vei sohvan pohjalle. Viimeisenä päivänä ennen junaa ehdin vähän kameran kanssa pihalle kuitenkin.

Lepääminen on tässä harjoittelulistalla. Jos kuume on 38:n lämpimämmällä puolella tai juoksen vessan ja sängyn väliä, osaan vähän jo sitä. Mutta muuten joku vitsin pieni tyyppi olkapäällä kuiskailee helposti. Opettelen tässä hänen vaientamistaan tälläkin hetkellä. Blogi nettiin ja sitten sänkyyn.
kotimatkalta
ihanat koivut 

tulppaaneja, kuumetta ja virkkaamista
vanha sauna isäni lapsuudesta



iskän meille rakentama

luonnon taidetta

humalan siemenkodat pakkasessa


puiden kantokin on ihanaa, kun edellisestä kerrasta on jo aikaa

ei sitten ollutkaan pikkupullia, käy tää näinkin ;)