kalabaliikkia

kalabaliikkia

perjantai 8. joulukuuta 2017

7. päivä


Kuvahaasteen 7. päivä Bright - Kirkkaus/Loiste


kirkas kuin Suomen tulevaisuus <3





Oih, kaksi Suomi-haavettani toteutui itsenäisyyspäivän iltana. Hain metsästä pienen "adventtikuusen". Siitä haaveilin jo Turkissa ollessani. Että saisin kävellä hiljaiseen metsään, katsella kuusia. Antaa silmän vaeltaa siellä kauneudessa. Ison joulukuusen etsiminen on erilaista, silloin etsitään kaunotarta pirttiin, pitkää ja suoravartista, tuuheaa, jossa kauniin vihreät havut, joka olisi joka puolelta tasaisen nätti jne. Adventtikuuseeni taas pätevät erilaiset säännöt. Se saa olla enemmänkin suloinen ja hellyttävä kuin uljas ja komea. Mitäpä se, jos runko on väkkärällä, haitanneeko tuo jos elämä ison puun kyljessä on vähentänyt oksia toiselta laidalta - kellepä meistä ei tule vähän kolhuja elämän teillä. Hain illan hämärtyessä eilen ensimmäisen ja ehkä täytyy vielä toinenkin noutaa. Lippunauha on löytö Tallipihalta Tampereelta, jossa käymisestä kerroin kolmannessa luukussa. Nauhat olivat jo loppuneet, vain tämä koristeena ollut yksilö oli jäljellä, mutta sain ostaa sen kun kauniisti kysyin. Kun kerroin, että nämä ovat lähdössä mukaani ulkomaille, myyjä kertoi iloitsevansa siitä että viimeinen nauha pääsi sellaiseen kotiin :) Niin iloitsin minäkin!

Ajattelin tänään, että lähden ulos kuvaamaan huurteisia puita ja sauvakävelemään - oi, miten suomalaista ja hyvää mun niskoille. Noo, äiti pyysi auttamaan halkokärryn kokoamisessa, lupasin tietysti. Ajattelimme että vartin tai maksimissaan puolen tunnin juttu - osoittautui puolen päivän jutuksi. Samalla mietin, että voisin tulevaisuudessa työksi tai harrastukseksi tehdä parempia kuvia kokoamisohjeisiin. Laittaisin sinne eri mittaisille ja paksuisille ruuveille omat koodinsa ja kuvaan jonkun vaihtoehdon kokoamisjärjestykseksi. Mutta ei sitten joulumieli kadonnut tähänkään, varsinkaan kun lopulta onnistuttiin ja sauvakävelemäänkin ehdin :) Nyt pitäisi uunipuiden haku käydä kuin leikki ;)

 

 














4 kommenttia:

  1. Mukavan kuuloista ja hyödyllistäkin. Ensin hyötyliikunta ja sitten vielä suomiliikunta:D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa oli ja hyödyllistä. Metsä on ihana ja kaikki ulkotyöt mun lemppareita aina kompostisangon viemisestä lumitöiden kautta puiden hakuun :)

      Poista
  2. Suloinen pikku adventtikuusi. Ihanan raikasta varmaankin kävellä siellä lumisessa maisemassa, olen ihan unohtanut millaista se on . Ja ihana tuo pinkki työkalulaatikko:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä suloinen, ihanan raikasta ja hiljaista ja puhdasta täällä kyllä on!

      Poista